Tähtien sota 7

Kuva
Disney

Moni Tähtien sota -kultin fani hieraisi silmiään useamman kerran tällä viikolla luettuaan uutisen suositusta seikkailusta. Mediat uutisoivat, että yksi avaruushistorian tunnetuin brändi on myyty maailman ehkä suurimmalle viihdejätille Disneylle. Uutinen oli jotakuinkin joka suhteessa positiivinen, sillä jo heti alettiin uumoilla seuraavan eli seitsemännen Tähtien sota -elokuvan syntyä. Kauppa taitaa olla hyväksi, mitä tulee saagan tulevaisuuteen. Brändin ympärillä pyörii valtava oheistuoteliiketoiminta, jonka Disney jos kuka osaa. Disneyllä on pitkä kokemus oheistuotteista, sillä niitä alkoi tulla myyntiin hyvin aikaisessa vaiheessa yhtiön historiassa. Viihdejättiläisellä on lisäksi muskeleita hyödyntää Tähtien sodan suosiota, joka ei ole vuosikymmenien aikana osoittanut oikeastaan minkäänlaisia hiipumisen merkkejä. Vannoutuneet fanit jäävätkin nyt malttamattomina odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tähtien sodan taru on kaikkea muuta kuin päättynyt. Niin, ja olisiko nyt vihdoin aika pystyttää sotatantereen teemapuisto?

Julkaistu Thursdayna 1.11.2012 klo 19:00.

Edellinen
Artican päivitys
Seuraava
Porraspäivät