Artican päivitys

Kaikenlaiset päivitykset ja versioinnit ovat tuttuja ainakin tietotekniikan parista. Ajantasaistaminen ei ole pelkästään ohjelmistojen ominaisuus. Monia tuttuja tuotteita päivitetään ja tästä hyvänä esimerkkinä käy vaikkapa Arabian lähes ajattomaksi muotoiltu Arctica-astiasarja. Artica on yksinkertaisuudessaan ja koruttomuudessaan kaunis ja käytännöllinen arkiastiasto, joka sopii mainiosti suomalaiseen asialliseen makuun. Sarjan päivityksessä on tullut joukko uutuustuotteita. Jonkin aikaa saavuttamissa ollut litran kaadin on palannut valikoimiin. Muita uutuuksia ovat 16 cm:n kulho ja syvempi, 24 cm:n lautanen sekä isompi muki, jonka vetoisuus on 0,35 litraa. Tyylikäs, valkoinen astiasto on parhaimmillaan arkikäytössä, mutta miksipä ei se sopisi myös juhlakäyttöön erityisesti silloin, kun juhlavuuden haluaa olevan hillitympää.

Artica-kaadin

Artica syntyi vuonna 1979. Astiaston oli suunnitellut Inkeri Leivo (1944-2010), joka oli aloittanut uransa Arabialla kymmenen vuotta aiemmin. Vaikka Leivo suunnitteli lukuisia tuotteita, on puhtaan valkoinen Artica eittämättä hänen tunnetuin aikaansaannoksensa. Askeettisen pelkistettyä Articaan pidettiin aluksi jollakin tavoin keskeneräisenä tuotteena, sillä siitä näytti puuttuvan koristeet. Koristelemattomuus teki sarjasta kuitenkin huippusuositun perinteisten värikkäiden ja runsaasti koristelluiden astioiden keskelle. Artica oli yksinkertaisuudessaan alusta asti kiehtova ja vetosi aikoinaan ainakin minuun. Ensimmäinen astiastoni oli juuri Artica, jonka hankin 1980-luvun alussa. Astiat ovat edelleen päivittäisessä käytössä eikä ajan hammas ole päässyt niitä pilaamaan. Artica-sarjaansa voi siis nyt päivittää uusilla osilla ja täydentää kokoelmaansa entistäkin kattavammaksi.

Julkaistu keskiviikkona 31.10.2012 klo 17:26.

Edellinen
Pannusiikaa lautasella
Seuraava
Tähtien sota 7