Suomi ja Saksa

Keskustelimme tänään kahvipöydässä ajankohtaisesta aiheesta eli Euroopassa käynnissä olevista kansanvaelluksista. Euroopan eri maihin on viime aikoina saapunut tuhansia pakolaisia levottomilta alueilta. Yllättävästi lisääntynyt maahanmuutto on puhuttanut muuallakin kuin vain työpaikkojen kahvipöydissä. Poliitikot ja viranomaiset ovat luonnollisesti myös kasvotusten paisuvan muuttoliikkeen kanssa siinä missä kaikenlaiset ääriryhmittymätkin. Ihmiset pakenevat sotia ja kurjuutta Euroopan vauraisiin maihin, kuten Saksaan, joka on erään arvion mukaan ottamassa vastaan tänä vuonna yli 750 000 pakolaista. Varovaisen arvion mukaan määrä voi nousta jopa miljoonaan. Lukua kannattaa verrata maan 81 miljoonaiseen väkilukuun.

Suomi ja Saksa

Keskustelumme siirtyi Saksan pinta-alaan. En ole koskaan verrannut Suomen ja Saksan pinta-aloja keskenään. Kaksiulotteisista kartoista maiden kokoja voi olla vaikea verrata, koska projektiot hieman vääristävät mittasuhteita. Osoittautui kuitenkin niin, että Suomi ja Saksa ovat pinta-aloiltaan suurin piirtein yhtäläiset. Suomen pinta-ala on noin 338 145 neliökilometriä kun taas Saksan pinta-ala on noin 357 022 neliökilometriä. Toisin sanoen Saksa on vain rahtusen verran suurempi kuin Suomi eli vain 1.06 kertaa tai 5,6 % kookkaampi. Väkiluvultaan Saksa on kuitenkin omaa luokkaansa verrattuna Suomen viisimiljoonaiseen väkipaljouteen. Populaatio on Saksassa noin 15-kertainen ja tulee yhä vain kasvamaan, mikäli siirtolaisuus jatkuu entisellään. Jos siis sadat tuhannet pakolaiset mahtuvat Saksaan, niin eikö maassamme olisi vielä tilaa uusille tulijoille. Eräs kahvipöytäseurueessamme muistutti, että maailmalla on yli 300 000 suomalaista, kun taas maassamme on vain reilut 200 000 ulkomaalaistaustaista. Tässä suhteessa Suomi potee muuttotappiota.

Julkaistu torstaina 3.9.2015 klo 19:08.

Edellinen
Salaperäinen postilähetys
Seuraava
Polaroid Snap
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä