Suklaakääretorttu

Suklaakääretorttu
Kuva
dizznbonn

Pikkujouluaika alkaa olla käsillä. Ensimmäiset kutsut ovat jo tulleet ja tilaisuuksia alkaa käynnistyä kuun vaihteen ympärillä. Pikkujoulua vietetään eri tavoin. Useimmiten illanvietto suuntautuu johonkin ravintolaan, eikä kotona vietettävä pikkujoulukaan ole aivan tuntematon käsite. Mikäli tiedossa on joulua edeltävät juhlallisuudet kotosalla, voi tarjoilua värittää herkullisella suklaakääretortulla. Pienimuotoisten juhlien pöydässä notkuu kaikenlaista pientä purtavaa, jonka lisukkeeksi unelmainen kääretorttu sopii mainiosti. Rullan pyöräyttäminen on helppoa ja tarvikkeetkin ovat perin tavallisia kodin keittiössä.

Suklaakääretorttu

10 annosta
  • 4 kananmunaa
  • dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 2 rkl tummaa kaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta

täyte

  • dl vadelmahilloa
  • 200 g suklaarusinoita
  • 1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
  • 250 g rahkaa
  • ½ dl sokeria
  • 2 rkl rommia tai ¼ tl rommiesanssia

pinnalle

  • 1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
  • 200 g suklaarusinoita

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita pohjataikinan kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos siivilän läpi varovasti sekoittaen muna-sokerivaahtoon. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidun leivinpaperin päälle. Poista paistossa käyttämäsi paperi. Levitä vadelmahilloa ohut kerros jäähtyneelle torttupohjalle. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita sen joukkoon rahka, sokeri, rommi ja suklaarusinat. Levitä täyte torttupohjalle ja kääri rullalle. Anna kääretortun vetäytyä jääkaapissa noin tunti. Vaahdota loppu vaniljakastike ja levitä se pehmeästi kääretortun päälle. Koristele suklaarusinoilla.

Julkaistu Thursdayna 20.11.2008 klo 19:41 Ruokaohjeet-luokassa.

Edellinen
Ja aurinko nousee - osa 2
Seuraava
Perjantaipulma 47/2008