Ruotsin vapautuneet rahapelimarkkinat

Ruotsin rahapelimarkkinoiden vapauttaminen

Samaan tapaan kuin Suomessa toimiva Veikkaus omistaa Suomessa monopolin kaikkiin rahapeleihin ja niiden tuottoihin, samaan tapaan Svenska Spel Ruotsissa on hallinnoinut tähän asti Ruotsin rahapelimarkkinoita. Vuoden 2018 ja 2019 vaihteessa markkinat kuitenkin vapautettiin myös ulkomaalaisille toimijoille. Tämä tarkoittaa sitä, että Ruotsissa voi laillisesti toimia mihin tahansa rekisteröityneitä pelialan toimijoita, eikä pelaajien toimintaa rajoiteta esimerkiksi ulkomaisten nettikasinojen pelien pelaamisen suhteen. Suurin osa Euroopassa toimivista rahapelialan toimijoista on tähän mennessä toiminut lähinnä Maltalta käsin, mutta nyt tilanteeseen saattaa tulla muutoksia. Vaikka useimmat ulkomaiset nettikasinot ovat olleetkin pelattavissa suomalaisille pelaajille Veikkauksen monopolista huolimatta, toi se joitakin vaikutuksia Svenska Spelin toimintaan.

Suomessa ulkomaisten nettikasinojen toimintaa ei olla juurikaan rajoitettu. Erilaisia, netissä pelattavien rahapelien pelaamista rajoittavia keinoja ovat mm. Sivuston käytön estäminen tietystä maasta, joidenkin tiettyjen pelien pelaamisen rajoittaminen tietystä maasta lähtöisin olevan IP-osoitteen perusteella tai rahansiirtojen estäminen kyseisten toimijoiden osoitteisiin. Netissä tapahtuva uhkapelaaminen on esimerkiksi Ranskassa tiukasti valtion estämää toimintaa, johon yritetään vaikuttaa myös erilaisten valtiollisten sosiaalisten kampanjoiden avulla. Suomessa pelaajat ovat päässeet käsiksi parhaisiin kolikkopeleihin netissä esitetyn esimerkin vastaisesti tähän mennessä melko vapaasti ja Ruotsin mallia noudattamalla myös muu pelaaminen saattaa entisestään vapautua tulevaisuudessa.

Yksi suurimmista vaikutuksista on Ruotsin pelilisenssin saapuminen muiden tällä hetkellä käytössä olevien lisenssien, kuten Maltan, Curacaon, Britannian ja Viron lisenssin rinnalle. Ruotsin lisenssit on jaettu myös useisiin alaryhmiin, kuten vedonlyönti, nettipelaaminen, kolikkopelit ja korttipelit. Tämä tarkoittaa, että lisenssin omaavat yhtiöt saavat harjoittaa ja kerätä varallisuutta lisenssin mukaisista rahapeleistä, jonka lisäksi Ruotsin valtio kerää rahapeliveroa 18 % pelaamisen tuotoista.

Miten käy Svenska Spelin?

Svenska Spel on vuodesta 1997 Ruotsissa toiminut yhtiö, joka on tähän mennessä omistanut yksinoikeuden Ruotsissa tarjottaviin rahapeleihin. Ennen vuotta 1997 AB Tipstjänstistä ja Svenska Penninglotteriet AB:sta muodostuva taistelupari oli ennen kyseistä vuotta kilpaillut toisiaan vastaan jo vuodesta 1934 asti, kilpailu, jonka yhtiöiden fuusioitumisen myötä loppui yhden jättiyhtiön muodostamiseen 90-luvun lopulla.

Miten olivat sitten rahapelimarkkinoiden vapautumisen vaikutukset Svenska Speliin? Lisenssien vapautuminen vaikuttaa lähinnä nettipelaamiseen. Tämä tarkoittaa, että Svenska Spel säilyttää monopoliasemansa ns. IRL- tai kivijalkapelaamista tarjottavissa muodoissa, kuten vedonlyöntipisteissä, kivijalkakasinoilla, lotossa, jne. Lisenssien vapautuminen vaikuttaneekin lähinnä yritysstrategian muutoksiin Svenska Spelin säilyessä ainakin toistaiseksi riittävän kilpailukykyisensä tarjoamiensa pelivaihtoehtojen avulla.

Miten lisenssien vapautuminen vaikuttaa peliyhtiöihin?

Vakiintuneille peliyhtiöille uutinen lisenssien vapautumisesta tuli varmasti toivottuna uutisena. Se nimittäin tarkoittaa, että peliyhtiön on hankittava tässä tapauksessa oma lisenssinsä Ruotsissa toimiakseen, joka puolestaan tarkoittaa, että sen täytyy täyttää Ruotsin valtion asettamat rahapelien tarjoamista rajoittavat ehdot, joihin kuuluvat mm. pelaamisen ehtojen läpinäkyvyys pelaajille sekä asettautuminen pakollisten ja satunnaisten auditointien kohteeksi. Tämän lisäksi jokaista pelityyppiä kohden on olemassa oma lisenssinsä, joka tarkoittaa, että esimerkiksi kortti- ja kolikkopelejä sekä vedonlyöntiä tarjoavan kasinon on hankittava kolme eri lisenssiä harjoittaakseen toimintaa myös Ruotsissa. Pienemmille tai rajallisemmilla budjeteilla toimiville kasinoille tämä on sen sijaan kaksiteräinen miekka. Toisaalta se avaa markkinoita myös aikaisemmin ulottumattomissa olevissa maissa, toisaalta lupien määrä ja niistä koituvat resurssikustannukset voivat olla useimmille pienille toimijoille liikaa.

Kuva
stokpic

Erityisen mielenkiintoisen lakimuutoksesta tekee se, että useimmat Maltalla toimivista toimijoista on lähtökohtaisesti alkujaan ruotsalaisten osaajien ja toimijoiden muodostamia. Aftonbladet kirjoittaakin lakimuutoksen tarkoituksena olleen tuoda suuret toimijat jälleen Ruotsin lainsäädännön - ja verotuksen - alaisuuteen. Esimerkiksi Betsson ja Unibet ovat ruotsalaisin voimin toimivia jättitoimijoita, joiden palauttaminen kotikentälle on Ruotsin valtiolle varmasti mieluinen muutos.

Mikä on Veikkauksen kohtalo?

Veikkauksen monopolin purkamista on väläytelty Suomessakin jopa varsin virallisissa yhteyksissä. Yhtiön mainontaan ja mainoksiin liittyvästä kohusta ja tulojen väitetystä väärinilmoituksesta johtuen Veikkaus on kärsinyt myös useista imagoonsa liittyvistä kolhuista. Rahapeleistä tehtävän tuoton siirtyessä ainakin kansalaisten mielissä esimerkiksi nuorten ja lasten mielenterveystyöhön sekä muihin hyväntekeväisyyskohteisiin, jokainen Veikkauksen varojen mahdollisiin väärinkäytöksiin liittyvät uutiset syövät omalta osaltaan Veikkauksen uskottavuutta sekä samalla sen monopoliasemaa Suomessa.

Vuoden 2017 alussa yhdistyneet RAY, Finntoto ja Veikkaus muodostavat Suomessa tällä hetkellä yhden suuren, monopolin asemassa olevan yhtiön. Tämä tarkoittaa, että Veikkauksella on mahdollisuus kehittää tuotteitaan lähes kilpailuttomassa ympäristössä. Ylen artikkelin mukaan Veikkaus omistaa noin 90 % kaikista rahapelaamisen tuotteista Suomessa sekä edelleen noin 75 % kaikesta netissä tapahtuvan pelaamisen tuotoista. Tämä on edelleen merkittävästi enemmän kuin Ruotsissa, jossa jo noin 50 % kaikesta netissä tapahtuvasta rahapelaamisesta on ulkomaisten toimijoiden käsissä. Veikkauksen toiminta on tämän lisäksi määritelty asianmukaiseksi EU-lainsäädännön puitteissa EU-komission puitteissa, joskin kilpailuvirasto on myös vaatinut Veikkauksen toiminnan ja sen toiminnasta mahdollisesti koituvien haittojen tutkimista. Nähtäväksi jää, kestääkö Veikkaus sitä riepottelevat imago-ongelmat sekä kiinnostavatko Suomen netissä pelattavien rahapelien markkinat ulkomaisia toimijoita riittävästi, jotta Veikkauksen asema murtuisi ja Suomi siirtyisi Ruotsin malliin. Lienee lisenssimallilla saataisiin ainakin tuotua Suomeen sille tärkeitä verotuloja ulkomaisilta toimijoilta, tulevaisuudessa Suomen valtion kannalta jopa ehkä merkittävällä tavalla.

Sonja Moisala

Julkaistu maanantaina 6.1. klo 18:24 avainsanalla pelit.

Edellinen
Vuosilukukilpailun 2019 ratkaisuja
Seuraava
Harrastussuosituksia uudelle vuodelle
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä