Pizzeriassa

Tällaisena harmaana loppukesän päivänä on hauska muistella mennyttä kesää vaikkapa tällaisen hassun blondivitsin myötä. Vielä tosin ei ole aika haikeille jäähyväisille, sillä kesä tuntuu yhä vain jatkuvan. Lämpöä riittää, vaikka taivas onkin pilvessä ja vesisade on mahdollinen milloin tahansa. Elokuun viimeinen päivä tosin on kalenterin mukaan myös kesän viimeinen päivä. Syksy alkaa syyskuun myötä. Moni syyskuu on toisaalta ollut aikaisempina vuosina paikoin jopa elokuuta lämpimämpi. Kirkkaalla säällä syyskuu on erittäin kaunista aikaa kaikkine luonnon väreineen. Ennen kuin lopullisesti heitämme hyvästit tämän vuoden kauniille kesälle, annetaan blondin kertoa käynnistään pizzeriassa.

Blondi osti pizzan ja myyjä kysymään: "Leikataanko pizza kuuteen vai kahteentoista osaan?"

Blondi vastasi: "Kuuteen, en jaksa syödä kahtatoista palaa."

Julkaistu torstaina 31.8.2006 klo 16:44 avainsanalla vitsit.

Edellinen
Tuomio tuhopolttajalle
Seuraava
Marjoista mehuksi