Olin tänään aamulla matkalla ratikalla kohti Kurvia. Hieman ennen pysäkkiä kuulin takanani vanhemman eläkeläismiehen hokevan: "Sohvi, herää! Herää nyt, Sohvi!". Ensin ajattelin, että siellä on taas joku spurgupari lämmittelemässä ratikan penkillä. Mielikuvaani hampuuseista vahvisti myös se, että pari oli jäämässä pois juuri Kurvissa. Vilhonvuoren alue ja erityisesti Katri Valan puisto kun on usein näiden yhteiskuntamme syrjäytyneiden kansoittama. Tietenkin minun piti uteliaisuudesta kääntyä katsomaan, mitä siellä takapenkillä oikein tapahtui. Jouduin kuitenkin korjaamaan mielikuvaani, sillä penkillä istui iäkäs eläkeläispariskunta. Rouva oli nukahtanut miehensä vierelle, ja nyt oli aika jäädä pois.

Ystävälliset kanssamatkustajat pyysivät ratikan kuljettajaa pitämään ovia auki pidempään, jotta hitaat vanhukset ehtivät ulos. Rouva ei kuitenkaan jaksanut nousta ja niinpä kuljettaja nousi kopistaan tarkistamaan tilanteen. Hyvin nopeasti todettiin, että vanha rouva oli saanut sairaskohtauksen, ja kuljettaja kiirehti tilaamaan apua. Soitto liikenteenohjaajalle ja ambulanssin tilaus liikenteenvalvonnasta alkoi viedä tapahtumia nopeasti eteenpäin. Pariskunta sai tässä kokea ne maailman kuuluisimmat pitkät minuutit, kun odoteltiin sairaankuljetusauton saapumista. Kukaan matkustajista, itseni mukaan lukien, ei kyennyt auttamaan tilanteessa tämän enempää. Helpotus olikin suuri koko yleisölle, kun kaukaa alkoi kuulua piipaa-auton ääni.

Vain muutamassa minuutissa ambulanssin tilauksesta ensiavun antajat olivatkin jo paikalla. Kuten aina tällaisissa ihmiselämän poikkeuksellisissa tilanteissa tärkeintä on luoda heti positiivinen ja optimistinen ilmapiiri. Lääkintähenkilökunta astui ratikkaan ja tervehti heti iloisen reippaasti pariskuntaa. He antoivat ymmärtää, ettei hätä ole niin paha kuin miltä näyttää. Virka-asussaan ja neonvärisissä oranssiliiveissään pelastajat ovat aina poikkeus arkipäivän rytmissä. Heidän ilmestyminen paikalle saa sydämen pamppailemaan ja pakostakin jännitys kohoaa. Rauhoitteleva keskustelu ja toivon valaminen estää suuremman paniikin ja epätoivon syntyä niin potilaassa kuin häntä ympäröivässä ihmisjoukossakin.

Olen ylpeä järjestäytyneen yhteiskuntamme toiminnasta. Ketään ei jätetä heitteille ja ventovieraille tilataan empimättä apua. Kanssamatkustajat osoittivat pyyteetöntä avuliaisuuttaan tässä tapauksessa, vaikka monien kiireinen työmatka keskeytyikin lähes puoleksi tunniksi. Tällaisissa tilanteissa ei pidä laskea omia menetyksiään, sillä ne ovat hädän hetkellä toisarvoisia. Istuessani siinä ratikan penkillä mietin, miten lohdullista on tietoisuus siitä, että ihmiset auttavat toisiaan. Vaikka avun antaminen hädässä olevalle on meidän jokaisen kansalaisen lakiin kirjattu velvollisuutemme, on ihailtavaa todeta sen toimivuus oikeassa elämässä. Pään poispäin kääntäminen apua pyytävälle taitaa sittenkin olla vain yksittäistapaus, josta silloin tällöin uutisoidaan.