Perjantaipulma 42/2008

Viikkoja jatkuneet geometriset tehtävät saavat nyt jäädä hetkeksi taka-alalle. Matematiikka mahdollistaa lukemattomia mielenkiintoisia tehtäväformaatteja, mutta aikansa kutakin. Ennen vanhaan ajanvietteeksi riittivät arvoitukset, jotka saattoivat olla joskus monimutkaisia. Ajatusleikkejä on tarjolla tälläkin kertaa. Pulma sijoittuu elävään elämään ja vieläpä lähihistoriaan. Eräs henkilö nimittäin kaappasi lentokoneen ja vaati sekä sai lunnasrahat pieninä käytettyinä seteleinä. Kaappaaja oli kuitenkin suunnitellut tekonsa ennakolta hyvin huolellisesti ja vaati sen vuoksi myös kaksi laskuvarjoa, jotka hän myös sai. Rahat mukanaan hän hyppäsi yksin koneesta yön pimeyteen. Miksi kaappaaja vaati kahta laskuvarjoa? Jos haluat vastata tehtävään, voit kirjoittaa kommentin, jossa ehdotat ratkaisua ja halutessasi voit myös perustella sitä. Kerron vastauksen ensi perjantain tehtävän yhteydessä. Siihen asti toivottelen mielenkiintoisia ratkaisuhetkiä.

Vastaus viime viikon pulmaan

Geometriaan liittyvä tehtävä viikolla 41/2008 jatkoi pientä matemaattisten pulmien sarjaa. Tehtävänä oli tällä kertaa laskea kahden ympyrän halkaisijat. Vinkiksi olin antanut tukun tietoja, mutta kuviota kannattaa täydentää lisäämällä loputkin pisteet A-D oheisen kuvion mukaisesti. Merkitään säde AB = x, jolloin BC = x - 90 ja BE = x - 50. Kolmion AEC korkeus BE on janojen AB ja BC verranto:

AB   BE
-- = --
BE   BC

josta kaavaan sijoitettuna

  x      x - 50
------ = ------
x - 50   x - 90

saadaan x = 250 (mm). Suuren ympyrän halkaisija on siten 500 mm ja pienen ympyrän 410 mm.

Julkaistu Fridayna 17.10.2008 klo 18:57 avainsanalla pulmat.

Edellinen
Kierteitä
Seuraava
Keikarin blogi