Perjantaipulma 24/2008

Puusepätkin tarvitsevat matemaattisia taitoja. Työssä tulee vastaan tuon tuostakin tilanteita, joissa pitää laskea mittoja ja muita laskutoimituksia. Tämän viikon tehtävässä autamme puuseppää ratkomaan pientä ongelmaa. Puuseppä oli rakentamassa uutta väliseinää. Seinä oli lähes valmis, mutta siitä puuttui edelleen metrin korkea ja kuuden metrin levyinen pala. Asunnon isäntä oli ystävällisesti luvannut avustaa puuseppää ja niinpä isäntä oli hankkinut läheisestä puuliikkeestä puuttuvan lastulevyn palan seinää varten. Kotiin päästyään puuseppä kuitenkin huomasi, että lastulevy oli sahattu väärään kokoon. Levyn mitat olivat nimittäin 1,5 x 4 metriä.

Puuseppä tuumi hetken ja alkoi sahata levyä. Siinä työskennellessään hän sanoi isännälle, että sahaa levyn palasiksi, jotka peittävät väliseinässä yhä ammottavan aukon. Miten puuseppä ratkaisi ongelman? Jos haluat vastata tehtävään, voit kirjoittaa kommentin, jossa ehdotat ratkaisua ja halutessasi voit myös perustella sitä. Kerron vastauksen ensi perjantain tehtävän yhteydessä. Siihen asti toivottelen mielenkiintoisia ratkaisuhetkiä.

Vastaus viime viikon pulmaan

Viime kerralla perjantaipulmassa 23/2008 sijoiteltiin numeroita ympyröiden ja soikioiden yhdistämiin palloihin. Lukuja ei saanut sijoittaa aivan miten sattui, vaan niiden tuli muodostaa summaksi 14 laskettiinpa luvut yhteen miten tahansa. Oheisessa ratkaisumallissa on vastausehdotus pulmaan.

Julkaistu perjantaina 13.6.2008 klo 19:46 avainsanalla pulmat.

Edellinen
Purjealus Götheborg
Seuraava
Olivia Newton-John - Back to Basics