Toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista alkaa olla jo riittävästi aikaa, jotta historiaa voidaan kertoa jälkipolville. Objektiivista historiaa voi olla vaikeaa kirjoittaa, sillä historiahan on tunnetusti voittajien kirjoittamaa. Jotain sentään tiedämme jo yli kuudenkymmenen vuoden takaisista tapahtumista niin Euroopassa kuin muuallakin sotaa käyneissä maissa. Ehkä kaikkein arin keskustelunaihe on yhä natsi-Saksan hirvittävät teot sodan aikana. Monet teot ovat sittemmin saaneet kasvot ja nimen, ja nämä henkilöt on yhdistetty kansallissosialismin hirmutekoihin. Natsi-Saksan johtaja, der Führer, Adolf Hitler herättää vielä näinä päivinä joissakin kansanryhmissä joko pelonsekaisia tai jopa ihannoivia tunteita.

Sota on onneksi taakse jäänyttä elämää ja totalitarismi on sekin hyvää vauhtia katoamassa maailmalta demokratian raivatessa tietään. Sopivasti toisen maailmansodan päättymisen vuosijuhlan aikoihin valmistui Hitlerin viimeisistä päivistä kertova elokuva Perikato (der Untergang, 2004). Tässä saksalaisen Oliver Hirschbiegelin ohjaamassa loistavassa elokuvassa pääosaa Hitlerinä näyttelee niin ikään loistava Bruno Ganz. Perikato alkaa Führerin 56-vuotispäivästä ja seuraa tiiviisti Berliinin hallintokorttelissa olevan bunkkerin tapahtumia seuraavan reilun viikon ajan. Sota päättyi Saksan osalta viikon kuluttua Hitlerin tehtyä itsemurhan helmikuun viimeisenä päivänä 1945. Elokuva toistaa uskollisen pikkutarkasti kuudenkymmenen vuoden takaista maailmaa, eikä lavasteissa ole säästelty.

Perikato aiheutti aikoinaan pienen polemiikin, sillä maailma ei tuntunut sittenkään vielä olevan valmis käsittelemään kipeää aihetta. Tosiasia on kuitenkin se, että dokumentaarinen Perikato kuvaa todellisia tapahtumia niin kuin aikalaiset sen muistavat. Elokuvan teossa käytettiin lukemattomia asiantuntijoita sekä haastateltiin vielä elossa olevia henkilöitä, mm. toisessa pääosassa olevaa Hitlerin sihteeriä Traudl Jungea (Alexandra Maria Lara). Elokuva kannattaa katsoa monestakin syystä. Ensinnäkin se on erinomainen historiankuvaus ja taidokkaasti tehtynä myös nautittavaa katseltavaa. Toisekseen elokuvan autenttiset lavasteet jo sinänsä kiehtovat ja kertovat omalla tavallaan menneen maailman elämästä. Vaikka kuvausryhmä ei juurikaan poistu bunkkerin ulkopuolelle, vierähtää kaksi ja puoli tuntia tämän filmin seurassa nopeasti.