Penkkaripäivä

Lukioiden abiturientit päättävät säännöllisen koulutyönsä penkinpainajaispäivään. Viimeinen koulupäivä eli penkkaripäivä sattuu nykyään tyypillisesti näin helmikuun puoliväliin, jolloin lukion ylimmän luokan oppilaat lähtevät näyttävästi ajelulle ympäri kaupunkia. Tämän päivän lukiolaiset ajelevat kuorma-autojen kyydissä, mutta ennen moottoriajoneuvojen yleistymistä ajelut tehtiin aina 1930-luvulle asti hevoskärryillä. Kiertoajelujen lisäksi penkinpainajaisiin liittyi illanistujaiset viimeisen koulupäivän kunniaksi. Juuri illanistujaisista eli penkin painamisesta illallispöydän ääressä syntyi käsite penkinpainajaiset 1900-alussa. Ennen nykymuotoisia penkinpainajaisia ylioppilaskokelailla oli jo 1800-luvun puolivälissä niin sanotut lähtöjuhlat. Kokelaat maaseutukaupungeissa marssivat pitäjän läpi torille ja asemalle, josta sitten lähtivät hevoskärryillä Helsinkiin ylioppilaskokeiden suullisiin kuulusteluihin. Paikkakunnan väki kokoontui seuraamaan vaikuttavaa marssia, mistä lienee lopulta muotoutunut meidän päiviemme penkkariajelut.

Penkkariajelu 2014 Tampereella
Kuva
Timo Haapala

Penkkaripäivät ovat jääneet mieleeni kouluajoilta. Koulupäivän jälkeen riennettiin kaupungille seuraamaan ajeluja ja mahdollisesti keräämään lavalta heiteltyjä karkkeja. Karkkien heittely ei tosin ole aina kuulunut traditioon, vaan se on tullut mukaan kuvioihin vasta sotien jälkeen. Kulkueeseen kuuluu myös äänekäs metelöinti ja pukeutuminen haalareihin sekä lavan laidoille kiinnitetyt banderollit. Penkkaripäivän osuminen näin talviaikaan tuo lavalla seisoville abeille omat haasteensa. Ulkoilmassa ei nimittäin aina ole mukava ajella etenkään, jos päivän aikana paukkuu pakkanen. Sama tietysti pätee kulkuetta seuraaviin katsojiin. Muistankin takavuosilta kylmiä ja märkiä penkinpainajaispäiviä, mistä johtuen varmaan päätin aikanaan itse abiturienttina jättäytyä suosiolla katsomon puolelle. Ensi torstaina 12.2. abit ajelevat jälleen ympäri Helsingin keskustaa noin sadalla kuorma-autolla. Letkassa kiertelee vähän alle 4 000 lukiolaista kello 13 alkaen. Reitti kiertää Espalta Lönkalle ja sieltä Bulevardia pitkin taas Espalle.

Julkaistu tiistaina 10.2.2015 klo 17:36 avainsanoilla historia, opiskelu ja tapahtumat.

Edellinen
Helsinki 1908
Seuraava
Eteläisen auringon kannet