Geometria on aina kiehtonut tutkijoita ja muita alan harrastajia. Geometriaan kuten matematiikkaankin kätkeytyy lukemattomia mielenkiintoisia ilmiöitä, joita on yritetty selittää vuosisatojen ajan. Eräs tällainen geometrinen ilmiö on "katoavan neliön palapeli". Esittelin ilmiön reilut kymmenen vuotta sitten Kummat kolmiot -kirjoituksessani. Suorakulmainen kolmio koostuu joukosta kuvioita, joita siirtelemällä kolmion kokonaispinta-ala näyttää pysyvän samana, vaikka kolmion keskeltä puuttuu neliönmuotoinen pala.

Ilmiön on tiettävästi ensimmäisen kerran raportoinut italialainen arkkitehti Sebastiano Serlio (1475-1554) vuonna 1566 julkaistussa kirjassaan Libro d’Architettura Primo. Suurelle yleisölle ilmiön teki tutuksi yhdysvaltalainen amatööritaikuri Paul Curry (1917-1986) esitellessään palapeliä vuonna 1953. Sittemmin tätä katoavan neliön palapeliä on toisinaan kutsuttu Curryn paradoksiksi, vaikka hän vain popularisoi vuosisatoja tunnetun ilmiön.

Ranskalainen monitoimimies Edme-Gilles Guyot (1706-1786) selitti paradoksia vuonna 1769 ilmestyneen Nouvelles récréations physiques et mathématiques -teoksen toisessa osassa. Myöhemmin ilmiö on tullut tutuksi erilaisissa sovellutuksissa, kuten palapeleissä ja niin sanotussa Mitsunobu Matsuyaman paradoksissa vuodelta 1979. Siinä kuviosta katoava alue on sovellettu pelikorttiin, jonka tausta näyttää tavalliselta pelikortilta, mutta kääntöpuolella onkin neliönmuotoinen reikä keskellä. Robert Page sovelsi Matsuyaman ideaa "Käyntikorttiparadoksissaan", joka on yksinkertaistettu versio pelikorttipalapelistä. Ensi silmäyksellä kortti näyttää aivan tavalliselta pelikortilta (kuva 1).

Kortti on kuitenkin leikattu neljään osaan, kuten oheisessa kuvassa on merkitty valkoisilla viivoilla (kuva 2).

Siirtelemällä irrallisia palasia jää kortin keskelle tyhjä alue. Tämän alueen Page täytti käyntikortillaan (kuva 3).

Tavallisesta poikkeavan käyntikortin voi tilata netistä omilla tiedoillaan.