Pari päivää jouluun

Jouluaattoon on aikaa enää vain muutama päivä. Ensi keskiviikkona kodeissa odotellaan joulupukin saapumista ja joulukiireet ovat sitten ohi. Lapsille joulun odottaminen saattaa tuntua tuskallisen pitkältä kun taas aikuisten aika kiitää liiankin nopeasti. Joulu tulee yllätyksenä. Kiireiden lomassa havahtuu yhtäkkiä, ettei jouluun olekaan aikaa kuin vajaa viikko. Tänä vuonna joulu ajoittuu suosiollisesti, sillä joulupäivä ja tapaninpäivä muodostavat pitkän vapaan, koskapa näiden pyhien jälkeen seuraa heti perään lauantai ja sitten sunnuntai. Monet ovatkin optimoineet vapaat käyttämällä muutaman lomapäivän alkuviikosta ja vielä välipäivinä, jolloin koko loppuvuoden vapaa-ajaksi muodostuu ruhtinaalliset kaksi viikkoa. Mikäli käyttää vielä yhden lomapäivän tammikuun viidentenä, saa lomaansa jatkettua puolella viikolla. Kirkkopyhät jatkuvat loppiaisena eli tammikuun kuudentena.

Kaupallistunut ja koneellistunut joulu on tehokkaasti häivyttänyt sen alkuperäisen merkityksen. Aktiviteetit syövät mielenkiintoa aivan toisella tavalla kuin 1900-luvun puolella. Vanhoissa joulukuvauksissa ihmisillä oli aikaa käydä kirkossa ja juhlia joulua sellaiseen vanhaan tapaan. Yhteiskuntamme pyörii yhä kiihtyvämmällä tahdilla kellon ympäri eikä ihmisille tahdo jäädä aikaa perinteiden enempään vaalimiseen. Luontokin tuntuu olevan joulua vastaan. Lunta ei ole satanut etelään sitten ensimyräkän. Vettä on tullut alas sitäkin enemmän ja valoisa aika on kutistunut muutamaan tuntiin synkkien ja harmaiden pilvien peittäessä taivaan. Ympäristö ei oikein millään tavalla kieli juhlatunnelmaa. Kiireet jatkuvat vielä pari päivää. Viimeiset valmistelut pitää vielä tehdä ennen kuin kaupat sulkevat ovensa pyhien ajaksi.

Julkaistu lauantaina 20.12.2008 klo 19:25 avainsanalla sää.

Edellinen
Perjantaipulma 51/2008
Seuraava
Vuosikirja 2006