Paras päiväkassa

Ateneumin taidemuseo nettoaa tänä viikonloppuna melkoisen päiväkassan. Sadat ja tuhannet mattimyöhäiset jonottivat eilen lauantaina museorakennuksen edessä päästäkseen katsomaan Helene Schjerbeck -näyttelyä, joka on avoinna vielä tänään sunnuntaina. Aikaa olisi ollut vierailla näyttelyssä yllin kyllin, sillä kokoelma tuli nähtäville jo puolisen vuotta sitten kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Näyttely on ollut myös hyvin esillä tiedotusvälineissä, joten tiedon puutteesta tuskin on näiden jonottajien kohdalla kyse. Ajan puutteestakaan ei voi saamattomuuttaan syyttää, sillä nyt näyttää olevan aikaa sekä näyttelyyn että jonottamiseen. Ja mitenkä sitä nyt pääsee kunnolla tutustumaan maalauksiin väentungoksen keskellä, kun salit pullistelevat väkeä? Näinhän se varmaan aina menee eli kun jokin tilaisuus on lähestymässä loppuaan, niin sitten monet vasta heräävät.

Kuva
Matti Mattila

Reilu kuukausi sitten Ateneumin käytävillä ja näyttelysaleissa oli mainiosti tilaa katsella rakastetun taiteilijamme töitä. Kävin näyttelyssä syyskuun alussa ja tuolloin jalka jakaantui erinomaisesti. Oikeastaan tuo arkipäiväinen ilta oli hyvinkin hiljainen eikä mistään kävijäryntäyksestä ollut tietoakaan. Onneksi eilinen sää oli mitä mainioin vaikka olikin hieman viileä vielä myöhemmin aamupäivällä. Sade tuskin olisi houkutellut tällaista väkimäärää seisoskelemaan tuntikausia keskellä katua. Jono mateli suurin piirtein samanpituisena vielä tunti sen jälkeen, kun olin sen ensimmäisen kerran ohittanut. Ateneum on kieltämättä koonnut hienon ja ainutlaatuisen kokoelman Helene Schjerbeckin (1862-1946) maalauksia, joten kyllä niitä kelpaa käydä katsomassa pienestä jonotuksesta huolimatta.

Julkaistu Sundayna 14.10.2012 klo 10:06 avainsanoilla kulttuuri, näyttelyt, taide ja tapahtumat.

Edellinen
Ympyrät ja viiva -ongelma - osa 2
Seuraava
Blog Action Day 2013