Onko jouluna lunta?

Joulupäivä Helsingissä 2004
Kuva
Matti Mattila

Kaivoin arkistostani vanhoja valokuvia menneiltä vuosilta. Tarkoituksenani oli löytää kuvia takavuosien jouluista. Löytyihän niitä mutta niukalti, sillä en ole kovinkaan ahkerasti kuvannut maisemia joulunpyhinä. Oheisen kuvan otin kaupunginteatterin pihalta kaksi vuotta sitten joulupäivänä 2004. Kuvasta näkyy, että maa oli lumesta valkoinen ja kelikin melko kirkas. Valoa ei ollut riittävästi ulkokuvaamiseen, ja niinpä on otoskin jäänyt alivalottuneeksi. Toisaalta kauniin koboltinsininen yleisväritys luo tunnelmaa.

Ulkokuvaamiseen vaikuttavat vuodenaikojen lisäksi luonnollisesti sääolosuhteet. Aivan kovimmilla pakkasilla ei tohdi ulkoiluttaa kameraansa saatikka nyt kaatosateessakaan. Arkistossani onkin vuodenajoista juuri kesä hyvin edustettuna. Talvi on jäänyt vähälle huomiolle ehkäpä siksi, että pakkanen puree ulkona. Tuolloin kameran käyttäminen on hankalaa kaikkien talvivarusteiden ja käsineiden kanssa. Ehkäpä tänä jouluna tulee päivitettyä talvikuvien valikoimaa. Sen näkee sitten säästä. Jos on kauniin kuiva pikkupakkanen, niin silloin kuvaaminen onnistuu. Nyt vain jännityksellä odotamme, onko jouluna lunta myös täällä eteläisessä Suomessa.

Julkaistu tiistaina 19.12.2006 klo 18:58 avainsanalla valokuvaus.

Edellinen
Vaasasta on moneksi
Seuraava
Punaviiniglögi