Nettikasinot ja kryptovaluutat

Me 2020-luvulla elossa olevat elämme sangen modernissa maailmassa. Tietyt nyky-yhteiskunnassa vaikuttavat trendit ovat nimittäin sellaisia, ettei niitä olisi voinut kuvitellakaan todeksi vielä vaikkapa 40 vuotta sitten. Näihin maailmaa mullistaviin asioihin kuuluvat esimerkiksi internet, sosiaalinen media, nettikasinot ja kryptovaluutat.

Luettelemistamme innovaatioista internet saapui maailmaan ensimmäisenä 90-luvun puolivälissä, eivätkä nettikasinot seuranneet kuin vuoden pari perässä. Facebookin ja Twitterin kaltaiset sosiaaliset mediat puolestaan ilmaantuivat vuosina 2004 ja 2006, kun taas ensimmäiset Bitcoin-kolikot laskettiin liikkeelle vuonna 2009. Paljon on siis mahtunut maailmaan suuria muutoksia reippaassa 10 vuodessa!

Tässä artikkelissa luomme katsauksen etenkin nettikasinoihin ja kryptovaluuttoihin. Pääasiallinen esittämämme kysymys liittyy siihen, millä tavoin nämä kaksi modernia keksintöä tänä päivänä on naitettu yhteen.

Kryptovaluutan nousu

Kryptovaluutalla tarkoitetaan virtuaalivaluuttaa, jonka on laittanut liikkeelle jokin muu taho kuin pankit ja hallitukset. Kryptovaluutoilla ei sinänsä ole minkäänlaista konkreettista nimellisarvoa, sillä kryptot ovat olemassa ainoastaan virtuaalisesti. Kryptovaluutan arvo määrittyykin näin ollen puhtaasti kysynnän ja tarjonnan lailla. Mitä vähemmän kryptovaluuttaa on saatavilla ja mitä halutumpaa kyseinen valuutta on, sitä suuremmaksi kunkin kryptovaluutan arvo nettikasinoilla ja ylipäätään muotoutuu.

On hassua ajatella, että Bitcoin ei alun perin ollut käytännössä minkään arvoinen, mutta vuoden 2021 keväällä yksittäinen Bitcoin-kolikko maksoi jo 50 000 euroa. Bitcoinin tavoin Ethereum, Ripple ja muutamat muut valuutat ovat nykyään ostovoimaisia sekä nettikasinoilla että joissain muissakin palveluissa.

Kryptovaluutan hyödyt nettikasinoilla

Mitä etuja ja hyötyjä keskivertainen kryptolla toimiva casino sitten oikein asiakkailleen tarjoaa? Esimerkkejä on useita, mutta käytännössä kaikki niistä liittyvät helppokäyttöisyyteen ja nopeuteen. Kun päätät käyttää kryptovaluuttaa nettikasinolla pelaamiseen, onnistuvat talletukset ja nostot erityisen sukkelasti. Koska kryptovaluutta liikkuu nimenomaan ainoastaan virtuaalisesti, säilötään sitä aina kunkin pelaajan omassa niin sanotussa kryptolompakossa. Tästä virtuaalisesta lompakosta valuuttaa on helppoa siirrellä nettikasinolle ja takaisin ilman sen suurempia pullonkauloja.

Kuva
Rajkot Gujrat

Kryptoilla pelaaminen on periaatteessa epävirallisempaa kuin pankin kautta tallettaminen, joten samanlaiset prosessia hidastavat käytänteet eivät ole aiheuttamassa hankaluuksia. Tavanomaiseen rahaliikenteeseen kun liittyy erinäisiä lain sanelemia sääntöjä, jotka eivät ainakaan vielä toistaiseksi päde kryptoihin. Toinen kryptovaluutan valitsemista tukeva asia nettikasinolla liittyy vastuullisuuteen. Keskimääräinen suomalainen nettikasinoharrastaja säilyttää kryptolompakossaan lähinnä niin sanottua ylimääräistä rahaa, jolloin arjen rahavarannot eivät ole rahaa tallettaessa riskille alttiina. Vastaavasti nokkela pelaaja voi toki muutenkin säilöä ylimääräiseen humputukseen ja viihdekäyttöön tarkoitetut varansa erillisellä pankkitilillä, mutta kryptojen tapauksessa tämäkin ongelma ratkeaa kuin itsestään.

Kryptovaluutan haitat nettikasinolla

Kryptovaluutan käyttämiseen nettikasinoilla liittyy myös omat haittansa. Mainitsemisen arvoisia asioita on ainakin kaksi: kurssivaihteluiden epäselvyys ja kryptoja vastaanottavien kasinoiden epämääräisyys. Kun uhkapelaat euroilla, on sinulle aina ilmiselvää, kuinka paljon rahaa milloinkin riskeeraat. Vieraalla valuutalla tai kryptoilla pelatessa rahan oikea arvo saattaa kuitenkin hämärtyä, eivätkä alati hullun lailla vaihtelevat kurssit ainakaan helpota asiaa. Olisitko sinä valmis uhkapelaamaan vaikkapa jeneillä, Australian dollareilla tai Thaimaan bahteilla?

Aina kryptoja hyväksyvät nettikasinot eivät myöskään ole kaikkein luotettavimmasta päästä. Itse asiassa useimmilta niistä ei löydy Maltan peliviranomaisen tai minkään muunkaan eurooppalaisen lisensoijan pelilupaa, mikä monimutkaistaa asioita etenkin suomalaisten pelaajien kannalta. Mikäli nettikasinolla ei ole lisenssiä EU- tai ETA-alueelta, eivät pelivoitot myöskään ole kotimaassa verovapaita.

Yhteenveto

Bitcoinilla ja muilla kryptoilla pelaaminen on nopeaa ja kätevää, kunhan pysyttelee tarkasti kärryillä valuutan arvosta ja pelaa ainoastaan lisensoiduilla, turvallisilla kasinoilla. Samoin kuin kansainväliset nettikasinot, myös kryptovaluutat ovat tulleet jäädäkseen!

Julkaistu Fridayna 14.5.2021 klo 16:28 avainsanoilla pelit ja talous.

Edellinen
Snowpiercer - osa 3
Seuraava
Snowpiercer - osa 4