Narnian tarinat - Velho ja leijona

Fantasiaelokuvien genre pullahti muotiin muutama vuosi sitten. Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia veti mukanaan pian muita vastaavia seikkailuja, jotka olivat syntyneet suunnilleen samoihin aikoihin J. R. R. Tolkienin satujen kanssa. Christopher Paolinin fantasiatarina Eragon on yksi näistä aikakauden tuotoksista samoin kuin C. S. Lewisin kronikat Narniasta. Ihmisiä on aina kiehtonut maailma, jota ei ole. Tällaisia rinnakkaismaailmoja esiintyy kirjallisuudessa hyvin paljon. Milloin ne sijoittuvat avaruuden kaukaiselle planeetalle, milloin taas omaan keskiaikaamme tai sitä edeltäviin periodeihin. Fantasioita on yritetty selittää ihmisten kaipuulla irtautua arjesta, halulla päästä ympäristöön, joka olisi täydellinen kuva onnelasta. Joskus näille paikoille on annettu jopa nimet, kuten Utopia ja Shangri-La.

Narnian kirjoittaja Clive Staples Lewis syntyi Belfastissa, Irlannissa 1898. Hän oli Tolkienin hyvä ystävä, mikä varmasti osaltaan selittää Narnian kronikat. Tarinat syntyivät 1949-1954 eli suunnilleen samoihin aikoihin kuin tarut sormusten herrasta. Kaikkiaan aikakirjoja syntyi lopulta seitsemän, joista ensimmäisenä 1950 julkaistu Velho ja leijona filmatisoitiin 2005. Lewis oli hyvin tuottelias kirjailija. Ennen kuolemaansa 1963 hän oli ehtinyt julkaista lukuisia muita töitä, vaikka jälkipolvet muistavatkin hänet parhaiten Narnian tarinoista.

Narnian tarinat - Velho ja leijona

Velho ja leijona -elokuvaversio on ajallemme tyypillinen erikoistehosteiden ilottelu. Elokuva olisi tuskin syntynyt yhtä vakuuttavaksi ja uskottavaksi ilman nykyaikaista tietotekniikkaa ja kuvankäsittelyä. Uusimmista elokuvista on kohta vaikeaa erottaa, onko ne tehty studiossa vai tietokoneanimaatioina. Narnian tarinoista ei pääse kunnolla kärryille vielä yhden elokuvan perusteella, vaikka perusteet tämä ensimmäinen osa katsojalle antaakin. Tyypillinen hyvän ja pahan valtataistelu käydään upeissa maisemissa, jotka muistuttavat paljon Skotlannin Ylämaata tai ehkä vielä paremmin Lewisin Irlantia. Elokuva on varmasti erinomainen seikkailu lapsille ja lapsenmielisille. Itse en kuitenkaan löytänyt filmistä samanlaisia väristyksiä, joita tarjoavat aikuisempaan makuun vaikkapa Tähtien Sota -saagat. Tämä raina asettuu varmasti fantasiaelokuvien aatelistoon viimeistään sitten, kun kaikki Narnian kronikat on saatettu sellofaanille.

Julkaistu perjantaina 13.4.2007 klo 12:59 Elokuvat-luokassa.

Edellinen
Sinivihreä hallitus
Seuraava
Kangaskauppias