Mitä sitä ostaisi

Tänään on Älä osta mitään -päivä. Luonto-Liiton koordinoimaa kansainvälistä päivää vietetään siis eri puolilla maailmaa ja tänään Suomessa. Päivän tavoitteena on muistuttaa kuluttajia turhasta kuluttamisesta ja pyrkiä vähentämään kaikenlaisen krääsän ostamista. Joulu erityisesti on otollinen aika turhanpäiväisen tavaran hankkimiseen. Ystäville, tuttaville ja sukulaisille ostetaan joululahjoja, joita vastaanottajat eivät välttämättä tarvitse tai edes halua. Lahjan antaja sen sijaan haluaa muistaa, mutta tulee samalla ostaneeksi turhakkeita.

Hullunkuriseksi tämän päivän tekee kuitenkin Musta perjantai. Suomeenkin hiljalleen rantautumassa oleva ja tietenkin Yhdysvalloista peräisin oleva alennusmyyntipäivä Black Friday saa kuluttajien pään sekaisin. Pitäisikö tänään olla ostamatta mitään vai käyttää hullunhalvat alennusmyynnit hyväkseen? Kahden kulutusorientoituneen päivän osuminen samaan aikaan on sattumaa. Mustaa perjantaita vietetään aina marraskuun neljäntenä perjantaina eli heti kiitospäivän jälkeen. Black Friday on hieman uudempaa perua, sillä ensimmäisen kerran tätä ostospäivää vietettiin vuonna 2005. Älä osta mitään -päivä sen sijaan sai alkunsa jo vuonna 1992. Nykyään Black Friday on Yhdysvaltain vilkkain ostospäivä. Suomessa päivää on vasta hiljattain alettu mainostaa. En muista, että viime vuonna mustasta perjantaista olisi ollut paljon mainintoja mediassa. Tänä vuonna erityisesti verkkokaupat ovat ottaneet alennusmyyntipäivän omakseen ja markkinoivat sitä hulppeilla alennuksilla. Jokaisen kuluttajan omantunnon kysymykseksi jää, kumpaa päivää hän tänään viettää.

Julkaistu perjantaina 28.11.2014 klo 17:42 avainsanalla tapahtumat.

Edellinen
Kiviä kengissä
Seuraava
Murphylogia