Vuonna 1996 ovensa aukaisivat ensimmäiset nettikasinot, joilla pelaaminen tapahtui oikealla rahalla. Vei kuitenkin vuosikausia, että nettikasinot alkoivat aidosti yleistymään ja kasvattamaan suosiotaan. Rahapelialan markkinat ovat kasvaneet runsaasti siitä, mikä tilanne oli vielä 1990-luvulla. Aiemmin muutaman kymmenen nettikasinon tilalla on tuhansia nettikasinoita ja pelit ovat näyttävämpiä, monipuolisempia ja entistä viihteellisempiä. Jos tänä päivänä vertaan nykyisiä kasinoita ensimmäisiin nettikasinoihin, on kontrasti erittäin valtava.
Yleistyneet nettikasinot ja suuremmat pelaajamäärät ovat tuoneet mukanaan myös entistä suuremman kilpailun. Jokaisella kasinolla on pyrkimyksenä tarjota mahdollisimman onnistunut pelivalikoima, näyttävimmät sivut sekä kohdennettua palvelua. Nettikasinoiden välinen kilpailu on erittäin kovaa, sillä jokainen kasino pyrkii olemaan se markkinoiden parhain kasino.
Kilpailuvälineeksi on vuosia sitten kehitetty kasinobonukset, eli etu, jota kasinot tarjoavat asiakkailleen houkutellakseen heitä sivustolle. Nykyisin yhä useamman nettikasinon yhteydessä on myös vedonlyönnin osio, jossa pelaajat voivat lyödä vetoa esimerkiksi jääkiekon MM-kilpailuista tai moottoriurheilun parissa World Rally Championshipin lopputuloksesta. Samalla sivustot tarjoavat myös vedonlyöntiin bonuksia, jotka voivat olla bonusrahaa tai esimerkiksi ilmaisvetoja.
Kasinobonukset osana kilpailua
Nettikasinot tarjoavat nykyisin monipuolisia kasinobonuksia, joiden avulla ne pyrkivät kilpailemaan uusista asiakkaista sekä pitämään jo olemassa olevat asiakkaat. Tyypillisesti nettikasinot tarjoavat runsaimmat bonukset uusille asiakkaille, jolloin asiakkaan tallettama summa saatetaan tuplata tai triplata bonusrahan avulla. Bonuksen voi lunastaa ensitalletuksen yhteydessä tai jo rekisteröitymisen yhteydessä. Tämän jälkeen pelaajille voidaan tarjota erilaisia talletukseen sidottuja bonuksia sekä pelaamisen määrään sidottuja bonuksia.
Talletusbonukset ovat perinteisesti bonusrahaa sekä ilmaiskierroksia kolikkopeleihin. Pelaajat voivat saada tietyn prosentin bonusrahaa talletuksen suuruuden mukaan. Lisäksi tarjolla voi olla myös käteispalautuksia, jotka ovat sidottuja pelattuihin varoihin. Vedonlyöntibonukset ovat usein hieman pienempiä kuin kasinobonukset, mutta toimivat samalla tavalla. Toisinaan nettikasinot mahdollistavat bonuksen käytön niin kasinolla kuin vedonlyönnissä.
Suuri osa kasinopelaajista kokee tarjoukset houkuttelevana ja tarttuvat parhaimpiin löytämiinsä bonuksiin. Bonuksia lunastaessa tulee kuitenkin muistaa, että ilmaisia lounaita ei ole olemassa. Toisin sanoen kasinot eivät luovuta rahaa pois hyvää hyvyyttään, vaan bonuksia sitovat aina jonkinlaiset säännöt ja ehdot.
Erilaiset nettikasinot tarjoavat erilaisia bonuksia
Nettikasinoita on runsaasti erilaisia, sillä markkinoilla ovat perinteiset nettikasinot, hybridikasinot sekä kasinot verkkopankkitunnistautumisella. Lisäksi kasinot voidaan jakaa sekä uusiin että vanhempiin nettikasinoihin. Jokainen kasinotyyppi päättää itsenäisesti tarjoamansa bonukset, mutta kasinotyypeillä on usein myös yhteneväisyyksiä bonusvalikoimissa.
Vanhemmat nettikasinot ovat jo vakiinnuttaneet asemaansa pelaajien keskuudessa, joten ne eivät aina tarjoa suuria bonuksia pelaajille. Vanhempien kasinoiden bonukset ovat yleensä hyvin maltillisia, mutta bonuksia voi olla runsaasti erilaisia. On selvää, että erityisesti uudet nettikasinot upeilla tervetulotarjouksilla ovat useimpien pelaajien mieleen. Yleensä nämä sivustot hyödyntävät uusinta teknologiaa sivustossa ja peleissä, eikä bonuksia ole jätetty puolitiehen. Kaikki uudet nettikasinot eivät kuitenkaan tarjoa tervetuliaisbonuksen ohella muita bonuksia.
Perinteisillä nettikasinoilla on bonuksia ollut tarjolla jo kauan, mikä näkyy usein myös bonusvalikoimien laajuudessa. Nämä kasinot tarjoavat yleensä erityisesti talletusbonuksia, mutta toisinaan myös käteispalautusta. Bonusten summat eivät välttämättä ole suuria, mutta bonuksia on usein tarjolla tiuhaan tahtiin.
Pikakasinot, jotka hyödyntävät verkkopankkitunnistautumista ovat alkaneet tarjoamaan asiakkailleen bonuksia vasta viime vuosina. Aluksi pikakasinot uskoivat nopean kirjautumisen ja nopeiden rahansiirtojen riittävän asiakkaiden houkutteluun. Lopulta myös pikakasinot joutuivat nöyrtymään ja tarjoavat nykyisin bonuksia vähintään uusille pelaajille. Hybridikasinot ovat näiden kahden yhdistelmä, joka pyrkii kulkemaan kultaista keskitietä pitkin.
Bonuksia koskevat säännöt ja ehdot
Jokainen kasino päättää itsenäisesti sekä bonusten määrän, laadun että säännöt ja ehdot. Kuten aiemmin mainittiin, ei ilmaisia lounaita ole olemassa. Pelaajan kannalta on aina tärkeää lukea kasinon asettamat säännöt aina läpi ennen bonusten lunastamista. Näin pelaaja pääsee arvioimaan parhaiten, onko bonus kannattava vai ei.
Yleisimpiin bonuksia koskeviin sääntöihin lukeutuu kierrätysvaatimus, joka kertoo kuinka monta kertaa bonusraha, bonusraha sekä talletussumma tai ilmaiskierrosten voitot, tulee kierrättää. Kierrätysvaatimus osuu useimmiten 25x-55x välille, mutta olemassa on kuitenkin myös sekä suurempia että pienempiä määriä. Parhaimmillaan bonuksen voi saada ilman kierrätysvaatimusta. Mitä pienempi kierrätysvaatimus on, sitä todennäköisemmin pelaaja voi vaatimuksen täyttää.
Aikarajoitus on yleinen ehto, joka bonuksille on asetettu kierrätysvaatimuksen täyttämiseen liittyen. Tyypillisesti aikarajoitus on 10-30 vuorokautta, aikaraja voi kuitenkin olla tunneista kuukausiin. Mitä lyhyempi aikarajoitus on, sitä nopeammin pelaajan tulee suorittaa kierrätysvaatimus. Suuri kierrätysvaatimus lyhyessä ajassa voi olla joskus jopa mahdoton tehtävä, kun taas pitkä aikarajoitus mahdollistaa huomattavasti todennäköisemmin kierrätysvaatimuksen täyttymisen.
Toisinaan kasinot voivat rajata myös erilaisia maksutapoja bonusten ulkopuolelle. Bonuksia etsivä voi pettyä, jos oma talletustapa on rajattu bonuksen ulkopuolelle. Yleensä tämä tapahtuu kuitenkin vain Netellerin, Skrillin sekä Paysafecardin kohdalla. On hyvin harvinaista, että verkkopankkimaksuihin tai luottokorttimaksuihin olisi asetettu rajauksia.
Bonuksia voivat koskea myös monet muut säännöt, kuten voittokatto, maksimipanos tai pelirajaus. Voittokatto rajaa summan, jonka pelaaja voi bonuksella voittaa. Maksimipanos taas rajaa peleihin panostettavaa summaa, jolloin myös voittojen määrä pienenee. Pelirajauksia voi olla kahdella tavalla. Toinen tapa on, että bonus on sidottu käytettäväksi vain tiettyyn peliin tai peleihin. Mutta myös tietyt pelit voivat olla rajattu kierrätysvaatimuksen täyttämisen ulkopuolelle.
Yhteenveto
Nettikasinoiden bonukset ovat jakaneet pelaajia jo pitkän aikaa, sillä toiset pelaajat ovat aina etsimässä entistä parempia bonuksia, kun taas toiset pelaajat eivät välttämättä halua bonuksia ollenkaan. Yleensä tyypillinen syy jättää bonukset lunastamatta on nimenomaan bonuksia koskevat säännöt ja ehdot. Myös bonustyypit jakavat pelaajia, sillä toisten mielestä parhaita bonuksia ovat bonusraha ja ilmaiskierrokset, kun taas toiset suosivat käteispalautusta.