Minuuttijohtaja

The One Minute Manager

Johtamistaidosta on kirjoitettu lukemattomia kirjoja. Lukemattomia tässä voidaan ymmärtää sananmukaisesti tai sitten kvantitatiivisesti. Kirjoittajasta riippuen eri teoksissa esitellään toinen toistaan parempia tapoja ratkaista mitä haasteellisimpia johtamistilanteita. Yleisteoksien lisäksi kirjakaupan hyllyltä löytyy oppaita ja kirjoja erilaisiin johtamisen eri osa-alueille, kuten strategiseen johtamiseen ja muutosjohtamiseen. Kenneth Blanchard ja Spencer Johnson ovat kirjoittaneet mainion Minuuttijohtaja-kirjan (The One Minute Manager). Teos on erittäin helppolukuinen ja tempaa lukijansa mukaan heti ensimmäiseltä sivulta. Mielenkiintoinen aihe on kirjoitettu kertomuksen muotoon, jonka ahmii helposti vaikka yhdessä illassa. Kirjan koko ei päätä huimaa, vaikka noin 80 sivuun on saatu mahtumaan suurella fontilla ja harvalla rivivälillä kuitenkin uskomaton määrä johtamisen ydinosaamista.

Minuuttijohtajalla on aina aikaa. Tähän johtamistapaan liittyy äärimmäisen yksinkertaisen ajankäytön lisäksi aimo annos niin sanottua vanhanaikaista maalaisjärkeä. Itse asiassa lukijakin saattaa välillä äkätä, miten yksinkertaisista asioista loppujen lopuksi johtamisessa on kyse. Minuuttijohtaminen ei ole pelkkää optimoitua ajankäyttöä. Sen keskeinen elementti on tavoitteellisuus. Kaikella toiminnalla pitää olla tavoite ja se pitää myös näkyä selvästi työntekijälle. Työntekijän on tietenkin ymmärrettävä tavoite ja haluttava sen tavoittelemista. Tavoitteet asetetaan pienin askelin siten, että ne ovat saavutettavissa. Onnistuneista suorituksista minuuttijohtaja antaa välittömästi palautteen samoin kuin virheistä. Minuuttikiitokset ja minuuttinuhtelut ovat minuuttijohtamisen kaksi muuta elementtiä. Kirja kertoo ymmärrettävällä tavalla, miten näitä elementtejä käytetään tehokkaasti johtamistyössä. Aivan uusia asioita eivät nämäkään ole, sillä tämänkaltaisia johtamismenetelmiä on tunnettu muidenkin kirjoittajien teoksissa, mutta hieman eri näkökulmasta katsottuna ja ehkä toisilla nimillä. Minuuttijohtaja-kirja on erinomainen perusteos johtajalle ja täydentää osuvasti alan osastoa omassa kirjahyllyssä.

Blanchard, Kenneth ja Johnson, Spencer

The One Minute Manager

ISBN
9780007107926
Kustantaja
HarperCollins Publishers

Julkaistu sunnuntaina 9.9.2007 klo 22:33 Kirjat-luokassa.

Edellinen
Xanadu
Seuraava
Digikuvasta julisteeksi