Minnesota 2005

Kävimme viime vuoden kesällä Minnesotassa Yhdysvalloissa. Serkkuni asuu osavaltion suurimmassa kaupungissa Minneapolissa, jossa vierailimme vajaan kahden viikon ajan. Vaikka tästä kesälomamatkasta onkin jo aikaa, ajattelin kuitenkin kirjoittaa siitä, koska tein pian matkan jälkeen kotivideon ottamistani valokuvista. Video on sen verran kookas, etten ole laittanut sitä nettiin nähtäville. Nyt tilanne on muuttunut, koska YouTubessa voi nykyään julkaista myös pitkiä kotivideoitaan. Matka oli erinomainen kuten oli sääkin perillä. Yli kolmenkymmenen asteen lämpötilat joka päivä olivat läkähdyttäviä. Minulle tämänkertainen matka oli jo kolmas. Olen aiemmin vieraillut Minnesotassa vastaavanlaisilla kesälomamatkoilla, ja nyt oli aika taas käydä tervehtimässä kaukaisia sukulaisia.

Sukumme haara jatkuu siis Yhdysvalloissa, jonne toinen puoli äitini suvusta muutti 1900-luvun alussa. Olot Jokipiissä, Pohjanmaalla taisivat tuolloin olla lohduttomat, koskapa näinkin radikaali päätös muuttaa muille maille on tullut aikanaan tehtyä. Monet suomalaiset muuttivat rapakon taakse noina vuosikymmeninä. Muuttovirta alkoi jo 1800-luvun lopulla ja jatkui kiivaasti kymmeniä vuosia. Maamiehemme löysivät ihanteellisen asuinympäristön juuri Minnesotasta, joka sijaitsee pohjoisessa Kanadan rajavaltiona. Minnesotan luonto muistuttaa hätkähdyttävästi Suomen luonnonkauniita maisemia. Tuhannet pienet järvet, koivut ja maaseudun vihreys muistuttavat kaukaisesta kotimaasta. Osavaltiossa onkin paljon pieniä kyliä, jotka on nimetty tuttavallisesti suomenkielisillä paikannimillä. Eräskin paikka oli nimetty Finland-nimiseksi, joten matka kotiin ei tuntunut enää kovin pitkältä.

Julkaistu perjantaina 29.9.2006 klo 19:02 Elokuvat-luokassa avainsanoilla matkailu ja videot.

Edellinen
Kolari Kurvissa
Seuraava
Sentti on arvossaan