Metrotunnelin läpimurto

Kuva
Indav Oy, Timo Kauppila

Läntisen pääkaupunkiseudun metrohanke on tänään päässyt puoliväliin. Merkkipaalun merkiksi Helsingin ja Espoon rajalla puhkaistiin kahdesta suunnasta aloitettu metrotunneli, joka kirjaimellisesti toi valoa tunneliin. Länsimetron rakentaminen on siis hyvässä vauhdissa ja vuonna 2010 alkanut projekti valmistunee aikataulussaan. Espooseen on tarkoitus päästä maanalaisella vuoden 2015 lopussa. Tunnelia on louhittu tähän mennessä noin 20 kilometriä eli yli 70 prosenttia. Tunnelien louhinnan lisäksi alkaa myös varsinainen rakentaminen, joka pääsee vauhtiin vielä tämän vuoden puolella. Rakennusprojektin etenemistä voi seurata ajantasaisesta kartasta, jossa näkyvät louhitut tunnelit sekä rakenteilla olevat asemat. Länsimetron laajalla sivustolla on muutenkin paljon tietoa, kuvia ja videoita hankkeesta. Ennestään kattava joukkoliikenne kehittyy entisestään, kun metro saa lonkeronsa ulotettua länteen.

Julkaistu torstaina 22.11.2012 klo 17:29 avainsanalla liikenne.

Edellinen
Sukkasandaalit
Seuraava
Golfer pants