Mehiläishommia

Kiertelimme lauantaina Turun linnan ympäristössä. Kaunis kesäpäivä houkutteli näppäilemään valokuvia ja linssin läpi tallentuikin joukko kesäisiä kohteita, kuten turistien suosima Turun linna. Nähtävyys on ainutlaatuinen Suomessa jo kokonsakin vuoksi. Seikkailu sisällä linnassa on oma kokemuksensa ja siihen kannattaa varata rutkasti aikaa. Emme olleet tällä kertaa menossa tutustumaan sisätiloja ja tyydyimmekin vain kierroksen linnan pihalla. Siinä kameraa kohdistaessa huomasin kukkapenkin, jonka juurelta otin kuvan päälinnan torneista. Ruusupuskassa pörräsi joukko mehiläisiä omilla askareillaan. Nämä kaverit eivät tunteneet työaikoja, enkä usko, etteivät paljon tienneet lamastakaan mitään. Nappasin digitaalisella makrolla lähikuvan mehiläisen puuhista ruusunnupussa. Kirkas auringonpaiste toi vaaleanpunaisen ruusun värit kirkkaina esille ja kiireinen pörriäinen malttoi hetken seisahtaa kuvausta varten.

Beework
Kuva
Matti Mattila

Julkaistu maanantaina 24.8.2009 klo 19:33 avainsanoilla harrastukset ja valokuvaus.

Edellinen
Miten satukakkua syödään
Seuraava
Pallopiirtotekniikka