Olin eilen illalla aikeissa maksaa erään laskun netissä. Myyjän maksujärjestelmä ei tukenut käyttämääni S-Pankkia, mutta maksun saattoi suorittaa myös luottokortilla. Siispä valitsin maksutavaksi MasterCard-luottokortin ja käynnistin maksuprosessin. Kaikki sujui hienosti, kunnes maksaminen pysähtyi maksun varmentamiseen. Maksu olisi pitänyt varmentaa Nordean pankkitunnuksilla, joita minulla ei ollut. Kävin tänään Nordean pankkikonttorissa, jossa odotin vuoroani noin 20 minuuttia. Sain kuulla, että joutuisin avaamaan tilin Nordeassa ja että verkkopankkitunnukset maksavat kaksi euroa kuukaudessa. Tuolloin muistin, miksi aikoinaan vaihdoin Nordeasta uuteen S-Pankkiin. Nykyisessä pankissani verkkopankkitunnukset ovat nimittäin maksuttomat. S-Pankki on kuitenkin sen verran uusi peluri Suomen rahamarkkinoilla, etteivät kaikki myyjät ole ottaneet sitä maksuvalikoimiinsa. Sain laskun kaikesta huolimatta maksettua vanhaa kunnon tilisiirtoa käyttäen.

Jäin pohtimaan pankkipalveluiden hintojen suurta kirjavuutta ja ennen kaikkea maksujärjestelmien sekavuutta. Luulisi jo kaikkien näiden tietojenkäsittelyn vuosikymmenten jälkeen, että pankkienväliset varainsiirrot olisivat jo standardoituneet. Näin ei kuitenkaan ole vaan kuluttaja joutuu joka kerta valitsemaan, minkä pankin asiakkaana aikoo laskunsa maksaa. Lukuisten pankkien eri järjestelmien tukeminen verkkokaupoissa on ymmärrettävästi työlästä ja kallista ylläpitää. Siksi olisikin tärkeää, että maksamisessa ei maksajan rahalaitoksella olisi merkitystä vaan pääosassa pitäisi olla itse maksutapahtuma. Luottokorttimaksaminen on hyvä yritys yhtenäiseen suuntaan. Tosin eri luottokorteillekin on oma valintansa, ja taas asiakas joutuu valitsemaan maksutapansa lisäksi maksuvälineen. Vaikeimmaksi maksaminen menee kohdalleni sattuneessa tilanteessa, kun maksutapahtuma on sidottu maksutavan ja -välineen lisäksi vieläpä pankin asiakkuuteen.

Eilen kokemani monimutkainen maksutapahtuma oli täysin ymmärrettävä. Monimutkaisuus johtui siitä, että maksun välittäjä eli tässä luottokorttitapauksessa Luottokunta halusi turvata korttimaksamisen ja estää luottokorttini mahdollisen väärinkäytön. Luonnollisesti se on oma etuni, mutta samalla myös melkoinen kaupankäynnin este. Suomessa, jossa ei ole juuri kilpailua, voidaan kaupankäynti tehdä vaikeaksi. Asiakkaita riittää, koska vaihtoehtoja ei ole. Oikeissa markkinatalouksissa asiakkaat äänestävät jaloillaan ja lakkaavat hyvin nopeasti ostamasta sellaisesta kaupasta, jossa asiakaspalvelu on kehnoa. Ammattimainen myyjä tietää, miten vaikeaa on saada asiakas tekemään ostopäätös, ja sitten kun se kerran syntyy, niin kaupankäyntiprosessia ei pitäisi enää millään tavalla siitä eteenpäin häiritä. Liiat vaikeat ja monimutkaiset maksutavat ovat omiaan pyörtämään asiakkaan ostopäätöksen. Suomessa ei tällaista vaaraa ole juuri siksi, että meillä asiakas ei oikein voi valita useista myyjistä vaan joutuu tyytymään yhteen tai kahteen toimijaan. Tämänkertainen maksukokemus jäi mieleeni ja mietin ensi kerralla tarkkaan, miten ostopäätökseni silloin teen.