Maailmassa on virhe

Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Toisinaan tehdyillä päätöksillä on arvaamattomat seuraukset, joihin ei kukaan ole osannut varautua. Loppu onkin sitten historiaa. Ruotsalainen tietokirjailija Daniel Rydén on koonnut vastikään ilmestyneeseen Maailmassa on virhe -kirjaansa 101 historiallista kömmähdystä, joiden seuraukset ovat olleet osin kauaskantoisia. Teoksessa on yli kolmesataa sivua mielenkiintoista luettavaa vanhoista ja vähän uudemmistakin erheistä, jotka ovat sananmukaisesti kääntäneet historian kulun suuntaa. Joukkoon on mahtunut niin suurvaltojen mahtimiesten hairahduksia kuin kotimaisten poliitikkojemmekin munauksia.

Kirjan esittelemät mokat ovat osittain surullisia ja toisaalta myös hupaisia. Kovin moni australialainen ei taida muistella 1800-luvulla elänyttä Thomas Austinia (1815-1871) kovin lämpimästi, vaikka hänen nimensä onkin melko tunnettu mantereella ja maineensa aikaansaaneena hyväntekijänä tunnustettu. Historiallisia väärinarvioita on tehty lukuisia ja yksi niistä on jäänyt jälkipolville, kun Britannian pääministeri Neville Chamberlain (1869-1940) neuvotteli Adolf Hitlerin (1889-1945) kanssa pysyvän rauhan vuonna 1938. Maailmassa on virhe -kirja on mielenkiintoinen, vaikka sen ensimmäisen painoksen sivuilla viliseekin kirjoitusvirheitä, enkä usko, että ne ovat tarkoituksellisia. Monet jutuista olivat tunnettuja historiallisia aiheita, ja jäin kaipaamaan hieman jännittävämpiä ja ehkä uudenlaisia kertomuksia. Esimerkiksi uusin Tieteen kuvalehti (16/2014) kertoo lyhyesti aivan toisenlaisista kämmeistä eli insinöörien pahimmista epäonnistumisista. Maailman virheistä on myös kirjoitettu ennenkin. Samantyyppinen kirja on Nigel Blundellin vuonna 1980 ilmestynyt Maailman suurimmat erehdykset.

Rydén, Daniel

Maailmassa on virhe

101 historiallista kömmähdystä

ISBN
978-952-300-079-7
Kustantaja
Atena Kustannus Oy

Julkaistu Sundayna 26.10.2014 klo 11:00 Kirjat-luokassa avainsanoilla historia ja kirjat.

Edellinen
Naisorkesteri ja miespianisti
Seuraava
Sanajärjestys