Maailman metrokartat

Ovenden, Mark: Transit Maps of the World

Matkoillaan tulee usein pistettyä taskuun paikallisen kaupungin kartta. Siitä on apua, kun suunnistelee eri puolille entuudestaan tuntemattomassa kylässä. Katukartan lisäksi monissa kaupungeissa on erikseen metrokartta. Metro eli maanalainen kulkee tyypillisesti omassa maailmassaan sananmukaisesti maan alla. Tämän vuoksi tunnelijunasta laaditaan oma kartta perinteisen osoitekartan lisäksi. Joillekin on muodostunut harrastukseksi keräillä eri kaupunkien metrokarttoja. Niitä saa pääsääntöisesti ilmaiseksi asemilta ja eri informaatiopisteistä ympäri kaupunkia. Englantilainen Mark Ovenden on vienyt harrastuksen astetta pidemmälle. Hän on julkaissut maailman eri kaupunkien metroista ja niiden kartoista kattavan kirjan.

Transit Maps of the World on kattava ja mielenkiintoinen teos maailman metroista. Kirjan yli 140 sivulla esitellään tuttujen kaupunkien maanalaisten historiaa ja luonnollisesti myös reittikartat. Teoksessa on kertomuksia raitioliikenteen alkuajoista sekä siitä, miten kiskoliikenne aikoinaan siirtyi maan alle. Joissakin kaupungeissa tosin kiskot on nostettu ilmaan katujen päälle tai raitioliikenne soljuu muun liikenteen seassa kuten Helsingin ratikat. Suurimpien kaupunkien metroista on usean sivun esittelyt. Lontoo ja New York ovat ansainneet syväluotauksen kun taas esimerkiksi Helsingin metro saa tyytyä vain muutaman rivin mittaiseen mainintaan olemassaolostaan.

Kirja on jaettu alueisiin (Zones) hieman samalla ajatusmallilla kuin liikennekin isoissa taajamissa. Jokaisessa alueessa esitellään metroja maailmalta alkaen isoimmista ja päätyen pieniin, muutaman pysäkin linjoihin. Teoksen formaatti ei ole kovin matkailijaystävällinen, sillä kirja on suurikokoinen ja hankala käyttää matkoilla. Matkaoppaaksi tämä kirja ei ole tarkoitettukaan. Maailman metrokarttoja on kiehtovaa lueskella kotoisissa oloissa vaikkapa sohvalla maaten.

Ovenden, Mark

Transit Maps of the World

ISBN
9780143112655
Kustantaja
Penguin Books

Julkaistu sunnuntaina 8.6.2008 klo 15:55 Kirjat-luokassa avainsanoilla kirjat ja liikenne.

Edellinen
Kultasade
Seuraava
Uusi tietokone