Olimme perjantaina kävelyllä Esplanadin puistossa. Vastaan tuli komea ja rehevä puu, jonka oksilta roikkui pitkiä keltaisia kukintoja. Jokainen kullankeltainen urpu painoi oksaa ikään kuin raskaasti alaspäin muodostaen mielikuvan riippuvasta puutarhasta. Kuvakulma oli houkutteleva, ja niinpä otin taskukamerallani kuvan. Asettelin kamera siten, että puun oksien varjoon jäänyt lyhtypylväs juuri ja juuri näkyy. Kohde oli joutunut luonnon armoille kasvuston vallatessa elintilaa ihmisen rajaamilta alueilta. Espan puistossa on tyylikkäät viime vuosisadan alun tai jopa 1800-luvun lopun tyylisiä lyhtypylväitä. Tällaisia toivoisi olevan yhä pitkin kaupunkia. Lamput ovat koristeellisia ja henkivät menneestä maailmasta, jolloin vielä oli aikaa nähdä vaivaa koristella jopa arkipäiväiset esineet.

Myöhemmin kotona jouduin toteamaan osan koulussa opitusta biologiantietämyksestäni unohtuneen aikojen saatossa. Kaiketi yleisimmät puulajit joskus käytiin bilsan tunnilla läpi, mutta aikuisiällä ei ole juuri tullut tarvetta toimia hortonomina. Niinpä ovat päässeet kasvit ja puut unohtumaan. Lohduttauduin kuitenkin, että netistähän nämä selviää. Aloitin kirjoittamalla hakusanoiksi "puu keltainen kukinto". Näillä hakusanoilla löysin erään blogin, jossa oli sekä valokuva että lyhyt teksti puusta ja sen kukinnosta. Kirjoittaja kertoi jutussaan kultasade-nimisestä puusta. Nopea tarkistus uudella hakusanalla "kultasade" antoi lopulta kuvassani olleelle puulle lajin. Olin siis (tietämättäni) ottanut kuvan kultasateesta (laburnum vossii), jota kutsutaan englannin kielellä kultaiseksi ketjuksi (golden chain). Ainakin puun suomenkielinen nimi on kuvaava. Pitkät roikkuvat keltaiset tertut todella tuovat mieleen kultasateen. Taas pitää kiittää netin erinomaisuutta. Kaiken viihteen ja hyödyn lisäksi netistä on mahdollista oppia jatkuvasti jotain uutta.