Luonnoksia metsäseudulta

Edward MacDowel

Suunnittelin aikoinaan kuuntelevani kaikki Hooked on Classics -äänilevyillä olevien potpurien alkuperäiset sävellykset. Osan olen jo kuunnellut, mutta edelleen on iso joukko näistä otteista vielä kuuntelematta. Vähitellen jokainen sävelmä tulee kuitenkin tutuksi, ja viimeisin löytöni on tältä viikolta, kun kuulin Radio Classicista ensimmäisen osan kymmenosaisesta Luonnoksia metsäseudulta (Woodland Sketches) sarjasta. Kyseisen sarjan sävelsi amerikkalainen säveltäjä ja pianisti Edward MacDowell (1860-1908) vuonna 1896. Sarjan ja samalla myös säveltäjän tunnetuin sävellys on sen ensimmäinen osa Villiruusulle (To a Wild Rose), josta on tehty lukemattomia piano- ja orkesterisovituksia. Kyseinen sävelmä löytyy myös Hooked on Classics -sarjan toisesta osasta (Can’t stop the Classics) Hooked on Romance (Part 2) -potpurista, jossa sen esittää The Royal Philharmonic Orchestra Louis Clarkin (1947-2021) johdolla.

Edward MacDowell syntyi New York Cityssä joulukuussa 1860 ja sai jo nuorena musiikkiopetusta ja pianotunteja lukuisilta muusikoilta. Vuonna 1877 perhe muutti Pariisiin, jossa MacDowell pääsi Pariisin konservatorioon jatkamaan musiikkiopintojaan. Vaikka Yhdysvallat oli jo 1800-luvun lopulla suhteellisen nykyaikainen yhteiskunta ja varsin kekseliäs, mitä tulee tuon ajan innovaatioihin, oli kenties paras musiikkipedagogia edelleen Euroopassa, mikä päti pitkälti myös muihin tieteenaloihin.

MacDowell vietti Euroopassa useita vuosia ja erityisesti Saksassa, jossa hän esiintyi ja antoi pianotunteja. Vuosina 1885-1888 hän omistautui täysin säveltämiseen, mikä johti kuitenkin taloudelliseen ahdinkoon, ja niinpä hän päätti palata Yhdysvaltoihin syksyllä 1888 neljä vuotta aiemmin avioituneen vaimonsa Marian kanssa. Perhe asettui Bostoniin, jossa MacDowellista tuli tunnettu konserttipianisti ja pianonsoiton opettaja. Vuonna 1896 Marian MacDowell osti perheen kesäasunnoksi Hillcrest Farm -tilan Peterboroughista, New Hamsphiressä. Edward ihastui alueen maaseutuun niin, että hänen luovuutensa alkoi suorastaan kukoistaa. Samalla syntyi useita sävellyksiä, joiden joukossa iki-ihana Luonnoksia metsäseudulta -pianosarja (Op. 51).

Samana vuonna 1896 MacDowellit muuttivat New York Cityyn, jossa Edward aloitti musiikin professorina Columbian yliopistossa. Professuuri oli samalla ensimmäinen yliopiston historiassa. Taiteilijana MacDowell kuitenkin turhautui hallinnollisiin tehtäviin ja jätti pestin vuonna 1904 julkisen polemiikin saattelemana. Myöhemmin samana vuonna Edward jäi auton alle Broadwaylla, mikä saattoi aiheuttaa hänelle psykiatrisia vaivoja ja jopa dementiaa. Säveltäjä ei koskaan toipunut onnettomuudesta, ja hän kuoli neljä vuotta myöhemmin vuonna 1908 vain 47-vuotiaana. Edward MacDowell on haudattu rakastamalleen Hillcrest Farm -maatilalle.

Luonnoksia metsäseudulta

(Woodland Sketches)

Op. 51

  1. Villiruuusulle (To a Wild Rose)
  2. Virvatuli (Will o’ the Wisp)
  3. Vanhassa kohtauspaikassa (At an Old Trysting-place)
  4. Syksyllä (In Autumn)
  5. Intiaaniteltasta (From an Indian Lodge)
  6. Lumpeelle (To a Water-lily)
  7. Setä Remuksesta (From Uncle Remus, Joel Chandler Harrisin (1848-1908) teoksen ’Uncle Remus’ innoittamana)
  8. Autiotila (A Deserted Farm)
  9. Niittypurolla (By a Meadow Brook)
  10. Auringonlaskun aikaan (Told at Sunset)

Julkaistu Saturdayna 3.6.2023 klo 16:22 Musiikki-luokassa avainsanoilla historia ja musiikki.

Edellinen
Mad Heidi -elokuva
Seuraava
Skrolli 2/2023