Tämän kesän harvinaisuuksiin lukeutunut kaunis aurinkoinen sunnuntaipäivä houkutteli laiskottelemaan. Aamupäivä meni reippaasti yli puolen päivän pelkässä vetelehtimisessä. Nälkä alkoi kurnia vastassa, ja päätin, että tänään on erinomainen päivä käydä katsastamassa Linnanmäen huvipuiston uusi Kattila-ravintolakokonaisuus. Saavuin huvipuiston portille, jossa tarkastettiin laukut siltä varalta, että vierailija toisi laukussaan alkoholijuomia. Laukkua ei tarkastettu viime kesänä eikä sitä aiempina kesinä, joten puiston sisäänpääsymuodollisuudet olivat nyttemmin tiukentuneet. Kiertelin jonkin aikaa huvipuistoalueella etsien samalla Kattilaa. Keittiömaailmaa ei suuremmin mainostettu puiston alueella eivätkä mitkään suuret kyltit johdattaneet perille. Löysin lopulta etsimäni ja astuin sisälle. Jouduin heti toteamaan, miten sekava paikka tuo Kattila oli. Mainosten perusteella saman katon alla olisi kuusi erityyppistä ravintolaa. Löysin niistä vain kaksi eli suomalaisen Ilonan ja eurooppalaisen perhebuffet Caruzellon.

Näiden kahden ravintolan menut ja hinnat olivat kiitettävän hyvin esillä. Hinnat sen sijaan ylittivät reilusti maksukykyni rajat ja typertyneenä istahdin aulan upottavan pehmeälle nahkanojatuolille ja kaivoin tarkastetusta laukustani älypuhelimen esille. Surffasin Lintsin nettisivuille lukeakseni lisää Kattilasta. Lihapullabaari houkutteli, mutta taisin olla liian nälkäinen jatkaakseni etsiskelyä ja päätin lähteä kauppaan. Poistuin nälkäisenä huvipuistosta kolmosen ratikkapysäkille, johon spåra tuli kuin tilauksesta. Huristelin kaupungille lähimpään S-markettiin ja ostin mikrossa lämmitettävän eineksen. En yllättynyt Linnanmäen ravintoloiden melko kalliista hintatasosta. Kattila sen sijaan olisi kaivannut selkeyttä. Ravintolat olisi voinut erottaa paremmin toisistaan ja kiinnittää katonrajaan vaikka ison kyltin, josta olisi nähnyt, mikä ravintola missäkin sijaitsi. Minulle jäi Kattilasta mielikuva melkoisena sekamelskana ja tietysti tällaisille eristyneille alueille tyypilliseen tapaan kallis hintataso.