Elokuvien fantasiagenre on jälleen täydentynyt yhdellä seikkailuelokuvalla. Kävimme viikonloppuna katsastamassa Last Airbender -leffan, joka trailerien ja ennakko-odotusten perusteella haiskahti jännittävältä ja vauhdikkaalta elokuvalta. Tarina antiikin alkuaineiden taitajista oli mielenkiintoinen jo sinänsä. Näyttävät erikoistehosteet tukivat juonta ja niitä olisi katsellut pidempäänkin. Luonnollisesti kehykseen kuului hyvän ja pahan ikiaikainen vastakkainasettelu. Tällä kertaa vastassa oli tuli ja muu maailma, josta tuli oli kadottanut sukupuuttoon kaikki tuulentaitajat yhtä lukuun ottamatta. Viimeisen taitajan jahtaamisen ympärille kietoutuva erikoinen seikkailu latistui viimeistään siinä vaiheessa, kun kaikkien alkuaineiden taitajaksi nousevaa ryhdyttiin kutsumaan avatareksi. Hindulaisesta uskonnosta lainattu avatar-inkarnaatio alkaa olla jo yleissana ja sitä käytetään surutta melkeinpä tarinassa kuin tarinassa. Tässä rainassa avatarta ei pitänyt sekoittaa samannimiseen toiseen elokuvaan, vaan nyt se oli nähtävä kaikkivoipana ylijumalallisena alkuaineiden taitajana, joka yhdistää maat ja taivaat. Oikeastaan Last Airbender oli lopulta melko mitäänsanomaton ja laiha seikkailu, jonka seuraavat käänteet saattoi arvata vuorosanoja myöten etukäteen. Elokuvanautintoa laski lisäksi luvatun kolmiulotteisuuden puuttuminen. En huomannut juuri missään kohdassa 3D-efektejä ja ainoa yksityiskohta, josta saattoi aistia kolmiulotteisuuden edes toimivan, oli etualalle ponnahtelevat tekstitykset. Kurkistin elokuvaa välillä 3D-lasien takaa ja se näytti pakoin jopa paremmalta tai ainakin värikylläisemmältä ilman epämiellyttäviä rillejä. Vajaalle kahdelle tunnille olisi varmasti löytynyt hyödyllisempääkin tekemistä.