Junamatkustajat ovat saaneet tuta joukkoliikenteen kamppailusta talvea vastaan. Erityisesti pääkaupunkiseudun lähiliikenteen junamatkustajat ovat kärsineet kansallisen junaoperaattorimme kalustopulasta ja vajaamiehityksestä. Talvi on yllättänyt VR:n jo toistamiseen. Ongelmia on ollut liikenteen lisäksi tiedottamisessa. Syitä pääkaupunkiseudun juna-ahdinkoon on lueteltu pitkä lista. Yksi erikoisimmista syistä on Helsingin ratapihan ahtaus. Junat eivät väitteiden mukaan mahdu liikkumaan, sillä kiskopareja on yksinkertaisesti liian vähän. Kun katson junan ikkunasta ulos Linnunlaulun kohdalla, jossa junat usein pysähtelevät, ihmettelen joka kerta väitteen paikkansapitävyyttä. Juna seisoo pitkät tovit yksin kiskoilla ja ympärillä on kymmeniä tyhjiä rataosuuksia samaan aikaan. Pakostakin tulee mieleen, että syyt ahtauteen ovat sittenkin vain pelkkiä tekosyitä. Todellinen syy lienee tehottomassa toiminnassa.

Matkustajat ovat oikeutetusti vaatineet hyvitystä VR:ltä. Kuluttajariitalautakunta totesi viime joulukuussa, että matkustajalla on oikeus saada kuukausilipulleen hinnanalennus junaliikenteen ongelmien seurauksena. VR on jo ilmoittanut kantanaan, ettei se aio antaa hyvitystä. Matkustaja joutuu siis edelleenkin maksamaan täyden hinnan vajaasta palvelusta. Rautatieyhtiö ei ole ongelmineen yksin. Asemien ja seisakkeiden kunnossapitotyöt on ulkoistettu yksityisille huoltoliikkeille. Eräänkin seisakkeen portaikko on muutaman viikon takaisen lumipyryn jäljiltä yhä edelleen puhdistamatta. Askelmia ei käytännössä ole ja portaikko on muuttunut vaaralliseksi liukumäeksi, kun jäätynyt lumi täyttää askelmat. Tässäkin tilanteessa varmasti huoltoliikkeen laskutus pelaa, mutta palvelu ei. Ja jotta laskutukselle olisi edes jonkinlaisia moraalisia perusteita, on sinne tänne heitetty kourallinen hiekkaa ikään kuin näytteeksi. Sittemmin siivouspartiota ei ole seisakkeella nähty moneen aikaan.

Työmoraali on vuosien mittaan laskenut. Ainainen kiire, työvoimapula ja kustannuspaineet ikään kuin oikeuttavat huonoihin työsuorituksiin. Onhan sitä maa ennenkin elänyt niukkuudessa ja työt on siitä huolimatta suoritettu. Välinpitämättömyys, laiskuus ja tehottomuus kuvaavat oikeammin työnteon tilaa tämän päivän Suomessa. Kauppiaat ja palveluntuottajat kyllä varmistavat saatavansa, mutta miten kuluttajat varmistavat vastineen rahoilleen? Näyttää siltä, että maksaja tiedetään, aina. Ihmiset saavat jatkossakin huonoa ja vajaata palvelua eivätkä toimijoille osoitetut palautekirjeet tunnu tuottavan toivottua parannusta toimintaan. Kukaan ei halua ottaa vastuuta ja energia kulutetaan syntipukkien etsimiseen ja muiden virheiden osoittamiseen.

Näin vaalivuonna VR:n rahoista päättävät poliitikot ovat taas kuluttajan asialla. Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) vaati alkuvuodesta näyttävästi selvitystä junaliikenteen ongelmille. Samaa innokkuutta ei ollut viime vuonna, vaikka ongelmat olivat samat. Äänestäjät saivat silloin tulla toimeen omin avuin. Luulenpa, että lumet ehtivät maasta sulaa, ennen kuin lähijunaliikenteen ongelmat on ratkaistu. Vaillinaisesta palvelusta ei ole mielestäni mitään syytä maksaa täyttä hintaa. Kuluttajien ja matkustajien tulisi pontevammin vaatia palveluntuottajia tilille ja vaatia rahoilleen vastinetta.