Länsimetro liikkeellä

Länsimetro

Pitkään tavoiteltu metrolinja länteen on lähtenyt toden teolla liikkeelle. Länsimetro-hankkeelle avattiin hiljan omat nettisivut, josta kansalaiset saavat lisää tietoa tulevasta joukkokulkuvälineestä. Metroliikenteen ja yleensäkin joukkokulkuvälineiden laajentaminen on tärkeää, sillä pääkaupunkiseudun väkiluku jatkaa yhä kasvuaan ja samalla liikenne lisääntyy. Joukkokulkuvälineet ovat myös turvallisia ja vähentävät päästöjä. Tällä hetkellä maailma hämmästelee lisääntyneiden luonnonilmiöiden edessä ja arvuuttelee, josko ne johtuvat globaalista ilmastonmuutoksesta. Ihmisen kädenjälki näkyy kaikkialla maailmassa, joten ei olisi ihme, jos ilmastossa ei näkyisi merkkejä ihmisen toiminnasta. Liikenteen ja teollisuuden päästöjen on arveltu vaikuttavan ilmaston lämpenemiseen ja siksi onkin tärkeää, että päästöjä rajoitetaan kaikin mahdollisin keinoin.

Metroliikenne alkoi Helsingissä vuonna 1982. Pian metron avaamisen jälkeen tein matkan päästä päähän. Tuolloin valmistui yhteys Rautatientorilta Itäkeskukseen. Vaunuissa ei tuolloin ollut juuri lainkaan matkustajia, ja Rautatientorillakin sain kavuta rullaportaat ylös yksin. Toisin on nyt, sillä metroa käyttää tänään päivittäin tuhannet ja taas tuhannet matkustajat. Vähitellen linjasto on laajentunut, ja vuonna 1993 metro alkoi liikennöinnin Ruoholahteen. Vuonna 1998 liikenne ulottui idässä jo Vuosaareen ja nyt pian siis Espoon puolelle aina Matinkylään asti. Asemia metrolinjan varrelle on avattu niin ikään vähitellen ja viimeisimpänä Kalasataman asema vuoden 2007 alussa. Linjan laajentaminen länteen tuo seitsemän uutta asemaa. Varsinaiset rakennustyöt alkanevat parin vuoden kuluttua eli parhaimmillaan jo vuonna 2009. Länsimetro on kaiken kaikkiaan tervetullut liikenneväline, jonka valmistumista monet varmasti jo odottavat.

Julkaistu keskiviikkona 18.4.2007 klo 18:17 avainsanalla liikenne.

Edellinen
Toimistosovellusten tulevaisuus
Seuraava
Kaatosade