Luentomme päättyi tänään juuri sopivasti kaatosateen aikaan. Aamupäivällä ja vielä iltapäivälläkin aurinko paistoi mukavasti lämmittäen. Sää kuitenkin muuttui hyvin nopeasti ja vain muutaman tunnin sisällä taivaalta satoi jäätävän kylmää rännänsekaista vettä. Olin toki katsahtanut säätiedotuksen, mutta ajattelin sateen tulevan myöhemmin illalla. Toisin kuitenkin kävi, ja niinpä lähdin Kumpulasta kaatosateeseen. En ollut varautunut sateeseen, joten sateenvarjokin oli jäänyt kotiin muusta sadevarustuksesta, kuten kalosseista ja sadetakista puhumattakaan. Päästyäni kotiin olin kuin uitettu kissa. Onneksi en kastunut aivan läpimäräksi, vaikka housut ja takki kastuivatkin tuntuvasti. Myös kengät olivat koetuksilla, ja saatoin jo kotinurkilla tuntea, miten kosteus pyrki kastelemaan sukkia.

Kevät tulee keikkuen. Näinhän vanha kansa on tiennyt kertoa jo aikoja. Mikään ei ole siis muuttunut, vaikka ilmastomuutoksesta paljon puhutaankin. Ainakin näin Suomen näkökulmasta säät tuntuvat noudattelevan pitkälti perinteitä, tosin talvi jäi tältä erää lyhyeksi täällä etelässä. Pahasti kastuttuani halusin joka tapauksessa löytää tästäkin episodista jotain positiivista. Olin nimittäin ajatellut pistää housut pesuun, mutta unohdin kiireissäni laittaa pesukoneen päälle eilen. Onneksi en pitänyt kiirettä, sillä vasta nyt ne ovat pesukoneen tarpeessa kevätsateen jäljiltä. Toisaalta saan syyttää vain itseäni, koska en ottanut eilisillan säätiedotusta tarpeeksi vakavissani. Pelkäsin näyttäväni hupsulta kantaessani sateenvarjoa auringonpaisteessa. Noh, tästä nyt saa vain ottaa opikseen.