Kuvaaminen julkisilla paikoilla puhuttaa alati. Silloin tällöin saan lukea, miten toimittajien työ on keskeytetty esimerkiksi kauppakeskuksessa vedoten kuvauskieltoon. Joskus valokuvaaminen kielletään jopa kadulla niin ikään kieltoihin ja yksityisyyteen vetoamalla. Suomessa kuitenkin saa vapaasti valokuvata ja videoida julkisilla paikoilla, kuten kauppojen yleisillä alueilla, kaduilla ja puistoissa. Kuvaamiseen ei siis tarvita mitään lupaa keneltäkään. Pääsääntö on yksinkertainen: jos paikalle on kenelle tahansa vapaa pääsy, saa siellä kuvata. Toiminta ei kuitenkaan saa aiheuttaa häiriötä. Kaupassa sisälläkin saa kuvata, sillä kaikki kaupan ja kauppakeskuksen lattianeliöt ovat julkista aluetta, koska kaikilla on pääsy sisälle. Myös yksittäisiä ihmisiä saa kuvata julkisilla paikoilla, mutta ei esimerkiksi kotirauhan suojaamissa paikoissa, kuten aidatuilla piha-alueilla, käymälöissä, pukeutumistiloissa, virastojen ja laitosten yleisöltä suljetuissa tiloissa ja yksityistilaisuuksissa. Sovituskopit, varastotilat ja muut yksityisiksi katsottavat, niin sanotut takahuoneet eivät ole enää julkista tilaa ja siellä kuvaamista voidaan rajoittaa kielloin.

Kuvaamisen lopettamiskäskyä ei tarvitse julkisella paikalla totella. Mikäli kaupan myyjä vaatii kuvaamiseen lupaa, ei kuvaaja tarvitse sellaista. Yleisölle avoimissa yksityisissä liiketiloissa kuvaaminen on sallittua, eikä omistaja voi sitä kieltää. Toisaalta omistajalla on kuitenkin mahdollisuus valikoida asiakkaansa ja näin estää kuvaajaa pääsemästä sisään. Näin ollen omistaja voi vaatia kaupan sisällä olevan kuvaajan poistumaan. Omistaja ei saa kuitenkaan poistaa kuvaajaa voimakeinoin, sillä vain poliisi tai kauppakeskuksen vartija saa käyttää kehotusta voimakkaampia keinoja. Itse kuvaamista ei voi siltikään kieltää eikä jo otettuja kuvia voi vaatia poistettavaksi tai filmiä tai muistikorttia luovutettavaksi. Monissa tilaisuuksissa sisäänpääsyä voidaan rajoittaa, mikäli vierailija tuo mukanaan kuvauskalustoa. Museoissa saa usein kuvata käsivapaalta, mutta jalustalta kuvaamiseen tarvitaan yleensä erillinen lupa. Muita vastaavia tiloja ovat esimerkiksi maksulliset yleisötilaisuudet, laivat, näyttelyt, urheilutapahtumat ja liikuntahallit.

Kuvaaminen julkisilla paikoilla kirvoittaa keskustelua ja kauppiaiden vihamielisiä katseita. Olen usein valokuvannut torilla myyntikojuja ja niissä myytäviä tuotteita. Muutaman kerran kauppias on puuttunut kuvaamiseeni lähinnä äänenpainoaan muuttamalla. Kerran Hakaniemen torilla otin valokuvan puolukoita täynnä olleesta ämpäristä. Kauppias näki kuvaamiseni ja kysyi tympeään äänensävyyn: "Mihis kuvaan se tulee?" Miehellä meni yllättävästä tilanteesta sanat sekaisin. Hänen olisi oikeastaan kuulunut kysyä, mihin tarkoitukseen kuva tulee. Toisella kerralla ulkomaalainen kauppias huusi Kampin torilla minulle englanniksi, että kuvaaminen maksaa euron kuvalta. Molemmilla kerroilla poistuin paikalta vähin äänin puuttumatta sen enempää kauppiaan mielenilmaisuihin. Minulla on toisaalta tapana heittää katutaiteilijalle lantti tai kaksi, mikäli otan hänestä kuvan. Koskaan kukaan heistä ei ole pannut pahakseen valokuvaamista. Kauppiaiden kielteiset reaktiot ymmärrän, kun he varmaankin kuvittelevat, että valokuvia käytetään heitä vastaan tai että kaupasta on löytynyt jokin mehevä kuvauskohde, joka kohta päätyy nettiin kaikkien katseltavaksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikki mikä on julkista, ei välttämättä ole julkaistavissa.