Kotimaisen kolmisointurockin ehdoton ja vielä lyömätön kuningas on tietysti Hurriganes. Hot Wheels -albumin julkaisusta on kulunut jo 30 vuotta, mutta yhä edelleen levy on kuuntelemisen arvoinen. Suomalainen rock eli tuolloin vielä voimakasta tuontiaikakautta. Ulkomainen populaarimusiikki ei juuri kohdannut kilpailijoita kotimaassamme. Hurriganes oli yksi niitä aidoimpia rockin suurlähettiläitä, ja ajalle tyypillisesti libretto oli englanninkielinen. Pahaksi onneksi yhtyeen solisti eli Remu Aaltonen ei hallinnut englantia ja sanojen ääntäminen on tankeroenglantiakin karmeampaa. Ryhmä sai tosin avukseen Richard Stanleyn, joka huolehti lyriikasta ja opetti bändiä ääntämään englantia oikein.

Pitkäsoitto alkaa lupaavasti. A-puolen aloittaa Bad Baby, jossa Ile Kallio antaa kylmiä väristyksiä synnyttävän kitarasoolon. Ilkka "Ile" Kallio oli liittynyt remmiin vain hieman aiemmin Albert Järvisen siirryttyä soolouralle. Kitaristin vaihto ei lainkaan huonontanut menoa, joidenkin mielestä jopa päinvastoin. Ile oli debytoinut vuotta aiemmin Hurriganesin Crazy Days -menestysalbumilla. Rehellinen ja puhtaankarhea rock on Hurriganes tavaramerkki. Vinyyli sisältää tyypillisen rock’n’roll-levyn biisikirjon, jokaiselle jotakin, perusrockista slowareihin. Harva LP on täydellinen eikä Hot Wheels tee tässä poikkeusta. Sekaan on eksynyt muutama täytekappaleeksi luokiteltava hoilotus, kuten Hey Bo Diddle. Muuten älppäri on ajatonta kuunneltavaa Tripper’s Storysta Elephant’s Boogieen.