Kolme kertaa seitsemän

777
Kuva
amaztype

Huomenna lauantaina kirjoitetaan ikimuistettava päivämäärä. Kyseessä on äärimmäisen harvoin toistuva erikoisuus, sillä tuolloin päivämäärässä on kolme seiskaa. Lauantaina eli seitsemäs heinäkuuta 2007 päivämäärä voidaan kirjoittaa monella tavalla. Suomalaisittain tuttu päivämäärä näkyy 24 tunnin ajan muodossa 7.7.2007. Lyhyemminkin päiväyksen voi ilmaista ja silloinkin numeroiden eteen näkee joskus lisättävän etunollat eli päivämäärä muuttuu muotoon: 07.07.07. Jättämällä pisteet välistä pois, saadaan vielä erikoisempi muoto eli 070707. Päivämäärä on helppo muistaa. Ehkäpä juuri siksi se on hyvin suosittu hääpäivä. Suosiota lisää myös päivän osuminen viikonloppuun eli lauantaiksi.

Vastaavanlaisia helposti muistettavia päiviä on tällä vuosituhannella ollut jo muutamia. Viime vuonnahan erikoisuus osui kesäkuun kuudenneksi ja vastaavasti vuonna 2005 toukokuun viidenneksi päiväksi. Ensi vuonna eli 8.8.2008 on perjantaipäivä. Seiskojen sarja on yhtä mielenkiintoinen kuin ykkösten sarja aikoinaan tammikuussa vuonna 2001. Kuutosten sarja yhdistettiin hieman virheellisesti kolmen kuutosen magiaan. Viimevuotisessa päiväyksessä oli kuutosten välissä joko pisteet tai nollat, joten yhteys kolmen kuutosen sarjaan ei ollut aivan suoraviivainen.

Erikoisuudet loppuvat kuitenkin muutaman vuoden kuluttua. Viimeinen hauska päivä on joulukuussa 2012. Tämän jälkeen kuukaudet loppuvat eikä samanlaisia erikoisuuksia enää synny. Sitä ennen kannattaa suunnitella omat ikimuistettavat päivänsä, jotka jäävät historiaan jo pelkästään mieleenpainuvalla päivämäärällään.

Julkaistu Fridayna 6.7.2007 klo 18:13.

Edellinen
Picnik
Seuraava
Sadan vuoden kehitys