Kolari Viiskulmassa

Kolari Viiskulmassa
Kuva
Matti Mattila

Olin tänään iltapäivällä matkalla Viiskulmaan kolmosen ratikalla. Parikymmentä metriä ennen pysäkkiä ratikka teki äkkijarrutuksen. Joukkokulkuvälineiden äkkinäiset liikkeet eivät ole mitään uutta, ja nykivä ratikkamatka on aivan arkipäiväistä. Tällä kertaa jarrutus oli kuitenkin tavanomaista voimakkaampi. Syykin selvisi hyvin nopeasti, sillä ratikka ja henkilöauto olivat kolaroineet. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun olen ratikassa sen ajaessa kolarin. Hetken siinä ihmeteltiin, että mitä tapahtui. Muutaman minuutin kuluttua etuovi avautui ja ratikan kuljettaja aloitti keskustelun henkilöauton kuljettajan kanssa.

Ratikan ovet pysyivät kiinni etuovea lukuun ottamatta. Osa matkustajista alkoi jo osoittaa hieman hätääntymisen merkkejä, kunnes joku oivalsi kävellä avonaisesta etuovesta ulos. Niin tein minäkin ja aloin välittömästi ottaa valokuvia haveripaikalta. Tällaiset kolarit ovat ainutlaatuisia, vaikka niitä tapahtuukin kaupungilla tuhka tiheään. Itse en vain aina ole todistamassa tapahtunutta, ja nyt kun sellainen kohdalla sattui, oli tilaisuudesta luonnollisesti otettava kaikki irti. Henkilöauto näytti romuttuneen melko pahoin, sillä eturengas oli puhjennut ja autosta oli alkanut vuotaa nesteitä. Myös ratikan vauriot näyttivät pahoilta. Onneksi kukaan ei loukkaantunut ja molemmat osapuolet tuntuivat selvinneen onnettomuudesta pelkällä säikähdyksellä. En osaa sanoa, kumman syy tämä kolari oli, sillä molemmat ajoneuvot ovat keskellä risteystä.

Olen julkaissut kaikki onnettomuudesta ottamani kuvat Googlen kuvapankissa sekä lyhyen videon YouTubessa. Kaikki aikojen saatossa ottamani kolarikuvat Helsingissä ovat nähtävillä Googlen Picasa-verkkoalbumissani. Kolarikuva osallistuu myös FuelMyBlog-sivuston kilpailuun.

Julkaistu perjantaina 30.3.2007 klo 17:51 avainsanoilla liikenne ja tapahtumat.

Edellinen
Suomen kielen ruokasanasto
Seuraava
Viikonlopun ratoksi