Kesäaikataulut ovat tulleet voimaan Helsingin joukkoliikenteessä. Hiljaisten kesäkuukausien ajaksi kaupunkilaisten ja miksei myös vähän kuljettajienkin iloksi tai harmiksi aikataulut on jälleen rukattu uusiksi. Liikennöintiä harvennetaan monilla reiteillä, mikä luonnollisesti säästää kuljetuskustannuksia. Aikataulurumba aiheuttaa kuitenkin muita kustannuksia. Uudet aikataulukirjat putoilevat kaupunkilaisten postiluukuista ja pysäkkien paperiset aikataulut käydään vaihtamassa kesän keltaisiin lappuihin näin muutamia kustannuseriä luetellakseni. Matkustajat harmittelevat harventuneita vuorovälejä, kun matkanteko hidastuu.

Lähdin eilen aamulla kohti Pasilaa ja vilkaisin älypuhelimella lähimmän bussin aikataulun ennen pysäkille kävelemistä. Seuraava vuoro oli lähdössä reilun kymmenen minuutin kuluttua, ja ajattelin sen riittävän noin neljänsadan metrin kävelymatkaa varten. Joko sitten arvioin kävelyvauhtini totaalisen väärin tai yksinkertaisesti vain kävelin liian hitaasti, kun parikymmentä metriä ennen pysäkkiä näin bussin lähtevän. Läheisen kaupan kello kieli bussin lähteneen matkoihinsa aivan aikataulun mukaan, joten sain syyttää myöhästymisestä vain itseäni. Pysäkin tolpasta katsoin seuraavan lähdön, johon oli aikaa parikymmentä minuuttia. Lämmin ja lähes helteinen aamu ei estänyt kävelemästä seuraavalle pysäkille. Siellä aikataulunäyttö viestitti ysin ratikan kiilautuvan korokkeelle minuutin kuluttua. Sehän sopi minulle, sillä pääsihän silläkin ainakin Pasilan asemalle asti, josta saatoin taas jatkaa joko seiskan ratikalla tai jollakin sopivalla bussilla perille saakka.

Onneni jatkui kurvattuamme Messukeskuksen seisakkeelle. Takaa vääntelehti seiskan ratikka, joten hyppäsin ysin kyydistä ja vaihdoin menopeliä. Seiskalla pääsinkin Kyllikinportille, josta oli enää kolmisensataa metriä kävelyä Radiokadulle. Pasilanraitiolta näin poliisitalojen välistä, miten bussi pyyhälsi pitkin Pasilankatua. Se oli se seuraava bussi, joka lähti missaamani jälkeen. Yhtä kaikki, olin jo perillä määränpäässäni, vaikka hidasta matkanteko oli ollutkin. Periaatteessa olisin voinut jäädä odottelemaan sitä seuraavaa bussia kaikessa rauhassa, sillä ratikat eivät olleet yhtään sen nopeampia etenkään, kun seiskakin vielä odotteli päätepysäkillään Pasilan aseman kupeessa pakolliset kolme minuuttia.

Lauantailiikenne ei sujunut perjantaita paremmin. Pääsin kaupungille vaivatta ja nopeasti, mutta kotimatka olikin sitten yhtä tuskaa. Kuuma iltapäivän helle ja porottava aurinko eivät helpottaneet oloa odotellessani taas mitä tahansa välinettä Rautatieaseman edustalla. Aikataulunäyttö lupaili parahiksi kuutosen ratikkaa seuraavaksi ja vain kolmen minuutin kuluttua. Pysäkillä oli ahdasta, kun kymmenet ellei sadat ihmiset odottivat ratikkaansa kaupungin ehkä suosituimman katoksen alla. Siellä täällä joku pani tupakaksi, ja jouduin vaihtamaan paikkaa välttyäkseni savuilta. Olin mielestäni odotellut jo pidempään kuin ennustetut kolme minuuttia, ja edestäni oli ohittanut useampikin raitiovaunu, mutta odottamaani kuutosen ratikkaa vaan ei näkynyt. Vilkaisin näyttöä ja nyt seuraava kuutonen olikin tulossa parinkymmenen minuutin kuluttua. Samalla hyppäsin kolmosen kyytiin ja köröttelin Hakaniemeen, jossa jäin odottelemaan seiskaa. Odottavan aika on tunnetusti pitkä ja jälleen sain seisoa paahteisella pysäkillä tuskissani kuumuudesta.

Hakaniemi on lähes yhtä levoton kuin Rautatieaseman pysäkki mitä tulee laitapuolen kulkijoihin ja örveltäjiin. En päässyt eroon niistä tälläkään kertaa. Paksuun mustaan ja reilusti lantion alapuolelle ulottuvaan nahkatakkiin sonnustautunut huojuva mies sukkuloi vuoronperään jokaisen pysäkillä seisoneen matkustajan edessä. Näin jo kaukaa, että vuoroni olisi kohtapuoliin. Eikä aikaakaan, kun ördaaja jo huojui edessäni ja alkoi kysellä, milloin seuraava ratikka tulee. Vastasin tuhahtaen, etten tiedä, ja mies aloitti kierroksensa uudelleen. Onneksi ratikka alkoi lähestyä ja matkani pääsisi pian jatkumaan. Hidasta meno oli tälläkin kertaa ja kuin matkustajien kärsivällisyyttä koetellen ratikka kävi läpi kaikki Hakaniemen ja Kurvin välissä olleet punaiset liikennevalot. Neljännen linjan risteyksessä liikenne seisoi pitkän tovin aution risteyksen ympärillä. Kenelläkään ei näyttänyt olleen kiirettä. Henkilöautot ja bussit polttivat menovettä joutokäynnillä, mutta sitten liikenne nytkähti jälleen liikkeelle. Pääsin lopulta perille pitelemään hellettä ja taivastelemaan kiireettömiä kesäaikatauluja.