Kierros Kaisa-talossa

Helsingin yliopiston uusi uljas pääkirjastorakennus Kaisa-talo avasi ovensa yleisölle maanantaina. Kaupungin ydinkeskustaan Kaisaniemeen kohonnut laitos näyttää jo ulkoapäin mahtavalta ja tyylikkäältä. Omintakeinen julkisivu erottuu edukseen muista ympäröivistä taloista, vaikka käyttääkin verhoiluun alueelle tyypilliseen tapaan punatiiltä. Tein kierroksen kirjastossa eilen lauantaina ja ihailin komean julkisivun lisäksi mahtavia sisätiloja. Kaisa-talossa on yksitoista kerrosta, joista kuusi sijaitsee maan päällä. Vuorikadun puolelta sisään astuttaessa maanpäällisten kerrosten määrä kasvaa vielä yhdellä, sillä ensimmäisessä kerroksessa on aiemmin avautunut liiketila, joka jatkuu vielä kerrosta alemmaksi metrotasolle. Kellarikerroksia on kolme, ja niissä ovat täydentävät kokoelmat.

Kuva
Matti Mattila

Uusi Kaisa-talo on avara ja valoisa. Tilaa löytyy niin pöytien ääreltä kuin lukuhuoneistakin, joissa voi keskittyä ohikulkijoiden häiritsemättä. Vuorikadulle avautuva jättimäinen kaari-ikkuna on sisältä katsottuna vielä mahtavampi kuin ulkoa nähtynä. Ylimmästä, seitsemännestä kerroksesta löytyy Fabianinkadun puolelle avautuva kattoterassi. Terassilta voi katsella tuomiokirkkoa hieman uudenlaisesta kulmasta, vaikkakin näkymät alueen rakennusten kattojen ylle eivät muuten juurikaan innosta. Lämpiminä kesäpäivinä kattoparveke on varmasti suosittu. Samaisesta kerroksesta löytyy myös pieni kahviautomaatti aivan terassin oven läheisyydestä, joten parvekkeella voi juoda kupin kahvia samalla kun antaa katseensa levätä Kruunuhaan yllä. Uutuuttaan hohtava kirjastotalo on vierailun arvoinen, vaikka ei varsinaisesti kirjaston asiakas olisikaan.

Julkaistu Sundayna 9.9.2012 klo 10:48 avainsanalla arkkitehtuuri.

Edellinen
Ympyräongelma - osa 2
Seuraava
Polaroid-valokuva