Suomalainen suvi on juuri nyt kukkeimmillaan. Läksin puolen päivän jälkeen kävelylle kohti etukäteen päämäärätöntä kohdetta. Tällä kertaa annoin nenän osoittaa matkan suunnan ja niinpä hetken kuluttua saavuin Linnunlaulun alueelle, jonne saavuin Hakaniemestä Tokoinrannan kautta. Ylitettyäni radan jatkoin kohti Finlandiataloa, jonka varrella otin valokuvan korkeaksi kasvaneesta Töölönlahden rantaheinikosta. Useammasta kohdasta näpätystä kuvasarjasta valitsin lopulta oheisen lähikuvan pilvettömästä taivaasta kohoamassa kaislikon takaa. Ruoho oli kasvanut niin korkeaksi, ettei kuvakulmaa ottaessaan tarvinnut kumartua. Kauniin taustakuvan sai siis aivan seisomakorkeudelta. Muutamia kuvakulmia kokeilin toki alempaakin saadakseni jännittävän kuvan kesän vehreyden kohtaamisesta sinitaivaan kanssa.

Tällaisia kuvia katsellessaan voi helposti kuvitella makaavansa kiireettömänä keskellä heinäpeltoa kumpupilvien matkaa katsellen. Ympärillä kuulee vain luonnon tai maaseudun ääniä, joita kaupungin kumu ei peitä alleen. Kaupunkilaisille tällaiset kuvankauniit maisemat ovat harvinaista herkkua. Niitä pitää päästä katsomaan oikein paikan päälle, vaikka kaupungistakin saattaa joskus löytyä vastineita näin rentouttaville kokemuksille. Hyvällä mielikuvituksella voi yrittää tunnelmoida kesäisen heinäpellon alleen. Kerran elämässään pitää kuitenkin päästä maalle kokemaan, miltä se oikea kesäinen laiskuus tuntuu. Suomalainen suvi on näihin tunnelmointeihin erinomaista aikaa.