Kesäloman aika

Heinäkuu on perinteisesti ollut suomalaisten kesälomakuukausi. Muualla Euroopassa kesälomaa vietetään yleisesti vasta elokuussa. Viime aikoina on myös Suomessa herännyt keskustelua, josko kesälomakuukausi voitaisiin siirtää elokuulle. Tämä puolestaan edellyttäisi koulujen alkamista vasta syyskuussa. Näin olikin ennen. Koulut alkoivat syyskuussa, ja lapset ennättivät auttaa maatilalla kesän vilkkaimpana aikana. Sittemmin on maatalous koneellistunut ja luopunut lapsityövoimasta, eikä koulua käydä enää lauantaisin. Koulujen alkaminen syyskuussa siirtäisi mahdollisesti koulun päättymistä myöhemmäksi kesäkuussa, sillä kouluvuodessa on oltava vähintään säädetty määrä koulupäiviä.

Lomamatkailun kannalta heinäkuu on sopiva kesälomakuukausi, mikäli matka suuntautuu muualle Eurooppaan. Tällöin eivät turistikohteet ole vielä muiden eurooppalaisten kansoittamia eivätkä tiet ruuhkaisia. Tietenkin lomailu Suomessa on heinäkuussa aivan toista. Kaupunkilaiset katoavat maalle ja kaupungit tyhjenevät. Juhannus on eräs niitä harvoista hetkistä, jolloin Helsingissäkin on tilaa. Heinäkuu sulkee myös monet kaupat eikä firmoista tahdo saada ketään kiinni asiaansa hoitamaan. Suomen sanotaan menevän kiinni heinäkuuksi. Nyt onkin aika toivottaa hyvää kesälomaa kaikille, jotka saivat tänään alkuvuoden tuotantokautensa päätökseen.

Julkaistu perjantaina 30.6.2006 klo 21:35 avainsanalla loma.

Edellinen
Helsingin katujen alennustila
Seuraava
Sirukortti