Kesälauantain joutilaisuuteen tuo vaihtelua ja piristystä käynti Hietalahden kirpputorilla. Tällaisena 32-asteen hellepäivänä visiitti tosin on tuskallista, sillä aurinko helottaa puolen päivän aikaan pilvettömältä taivaalta vielä polttavammin kuin myöhemmin iltapäivällä. Jos mielii viipyä pitempäänkin torilla, päivänvarjo lienee järkevä lisävarustus. Urhoollisesti myyjät kaikesta huolimatta sinnittelevät sietämättömältä tuntuvassa paahteessa. Monella on suuri aurinkovarjo suojanaan, joka näissä olosuhteissa on vähintäänkin välttämätöntä. Osa oli jo pakkaamassa tavaroitaan ja lähdössä, sillä kuumuus alkoi olla kestämätöntä.
Kirpputoreilla on aina mukavaa viettää tovi, vaikka mitään ei olisi ostamassakaan. Itse en ole juurikaan kirpputoreilta mitään hankkinut, sillä hinnat ovat toisinaan kohtuuttoman korkeat. Muutamia vuosia sitten olin shoppailemassa ja tapani mukaan kävin myös Stockmannilla. Juuri tuolloin olin etsimässä uusia aterimia ja silmiini osui tarjous suurista pizzalautasista. Tarjous ei sinällään herättänyt huomiota, mutta lautasten koko sen sijaan jäi mieleen. Mietin hetken, miten noin suuret lautaset saa mahtumaan tavalliselle ruokapöydälle. Jatkoin kaupunkikierrostani silloisten makasiinien kirpputorille.
Hetken kierreltyäni syntyi omituinen yhteensattuma. Näin eräällä kaupustelijalla lähes samanlaiset ellei peräti aivan samanlaiset pizzalautaset myyntipöydällään. En voinut vastustaa kiusausta ja kysyin kuin kysyinkin lautasten hintaa. Ällistyksekseni sain tarjouksen, joka oli jo jonkin matkaa Stockmannin tarjousta kalliimpi. Kerroin, että näin juuri hetki sitten vastaavanlaiset lautaset tavaratalossa ja että niiden hinta oli siellä paljon halvempi. Myyjä oli ilmeisesti jo tottunut näihin asiakkaiden jatkuviin valituksiin korkeista hinnoista ja tokaisi lakonisesti: "Ne jäävät sitten siihen!"
Yksiä parhaimpia ostoksia, joita olen tehnyt kirpputorilla oli V. I. Lenin: Lyhyt elämäkerta -kirjanen. Tämä pikku teos oli painettu joskus 1970-luvun alussa Neuvostoliitossa ja kuului siihen propagandakirjallisuuden joukkoon, jota mm. laivastovierailujen yhteydessä merisotilaat jakoivat maksutta satamaan vierailua katsomaan tulleille suomalaisille. Muistan itsekin hyvin muutamia tällaisia vierailuja omalta kouluajaltani. En tosin tuolloin ymmärtänyt, mitä kirjoja olin saanut ja veinkin ne saman tien antikvaariseen kirjakauppaan muutaman lantin toivossa.
Kun ostin tämän kirjan kirpputorilta, Suomi eli vielä markkojen aikaa. Myyjä pyysi kirjasta aluksi viitosta eli viittä markkaa. Totesin kuitenkin, että takakannessa on hinta 2,20 ja että maksan enintään sen. Myyjänä oli nuori koulutyttö, joka alkoi nauraa makeasti. Hän sanoi, ettei takakannessa oleva hinta ole tarkoitettu tänne kirpputorille. "Mutta olkoon!", kuten hän naurunsa hellittäessä pääsi lopulta sanomaan. Niin sitten teimme kaupat ja maksoin sen pari markkaa tästä ihmeellisen mielenkiintoisesta henkilöstä kertovasta kirjasesta.
Vaikka Lenin tunnetusti edustikin rankinta mahdollista sosialismia, tulee jokaisen itseään kunnioittavan porvarin lukea vähintäänkin Leninin elämäkerta ja tutustua kommunismin ideologiaan ja sosialismin aatteeseen. Olen nimittäin muutaman kerran päässyt keskustelemaan muiden aatesuuntien edustajien kanssa ja yllättynyt, miten yksipuolinen kuva maailmasta heillä on loppujen lopuksi ollut. Eräänkin vihreän liikkeen edustajan kanssa käydyn keskustelun aikana jouduin korjaamaan hänen vääriä käsityksiään luonnonsuojelusta ja ylipäätään vihreästä aatteesta. Jos antautuu politiikan monenkirjavaan maailman, kannattaa ottaa selvää oman aatesuuntansa lisäksi myös kilpailevista aatesuunnista, ettei kuka tahansa pääse yllättämään niin sanotusti housut kintuissa.
En tälläkään kertaa hassannut vähiä rahojani kirpputorin roinaan. Torilla on mukava katsella esillä ja myytävänä olevia tavaroita. Ne ovat kuin läpileikkaus materialistisesta lähihistoriastamme. Kuka vielä muistaa VHS-videokasetit? Entä vieläkö joku muistaa LP-levyt? Vain muutama vuosikymmen sitten nämä tavarat olivat uusinta uutta. Ehkä vielä muutama vuosikymmen lisää, niin niistä voi joku keräilijä jopa maksaakin torilla pyydetyn hinnan. Esimerkiksi viisi euroa VHS-videoelokuvasta on ehdottomasti liikaa, kun samat elokuvat saa uusina DVD-elokuvina verkkokaupasta alle kolmella eurolla. Viisikymmentä senttiäkin tuntuu paljolta turhasta rihkamasta.
Euroon siirtymisen myötä monet kirpputorimyyjät muuttivat hinnoittelunsa yksinkertaisesti vaihtamalla markan symbolin tilalle euron merkin. Sama tavara, jota vielä muutama viikko sitten myytiin markalla kappale, olikin yhdessä yössä saanut odottamatonta arvonnousua ja maksoi seuraavana viikonloppuna jo yhden euron. Ihmisillä tuntuu muutenkin olevan vaikeuksia oikeasti päästä eroon tarpeettomasta tavarastaan. Torille tullaan ikään kuin vain esittelemään ullakoiden aarteita. Monilla on myös käsitys, että he ovat myymässä antiikkia ja että hinnoittelu on sitten sen mukaista.
Tänäänkin eräs naapurimyyjä tarjosi vieressä olevan kojun pariskunnalle euron jokaisesta esineestä, jos he myyvät koko pöytänsä kerralla. Kauppoja ei syntynyt, sillä on olemassa vielä se pieni mahdollisuus, että tällä kitschillä voi päästä vaikkapa rikastumaan. Ainoa, joka menestyy kirpputoribisneksellä on toripaikan vuokraaja.