Päivät ovat jo selvästi pidentyneet sitten pimeimmän talven. Aurinko nousee joka aamu yhä aiemmin, ja tänään herätessäni ulkona oli jo kohtalaisen valoisaa. Harmaa pilvikerros tosin on viime päivät tehokkaasti estänyt kirkkaimmat säätilat ja eteläisen Suomen sateinen keli muistuttaa enemmän syyssäätä. Kohta taas käännetään kellon viisareita, millä toivotaan yhä edelleen säästettävän energiaa, kun eläminen siirtyy tunnilla valoisammalle puolelle. Perustelu on sinänsä järkevä, mutta nykyaikana se ei enää ole kovin käytännöllinen. Viisareiden siirto on oikeastaan turhaa, sillä saavutettu säästö on minimaalinen. Isompiakin säästöjä saadaan aikaiseksi yksikertaisilla elämäntapamuutoksilla tai tekniikan tehokkaammalla hyödyntämisellä. Esimerkiksi kerrostalojen porraskäytäviin pitäisi asentaa liikkeentunnistimet, jotka sytyttävät valot vain siellä, missä liikutaan. Helpompaa ja halvempaa taitaa kuitenkin olla rakentaa nykyisenlaiset valaistukset, joissa koko portaikko valaistaan ylimmäisestä kerroksesta aina kellariin asti.

Tänään aamulla mietin auringonvalon hyödyntämistä myös asuntojen valaistuksessa. Asunnoissahan olisi periaatteessa tärkeää, että niissä olisi paljon ikkunoita, joista luonnollinen valo pääsee sisälle. Tällaisen arkkitehtuurin varjopuolena on kuitenkin lasipinnan lisääntyminen ja sen myötä lämmityskulujen kohoaminen. Jospa nyt kuitenkin jatketaan tätä ajatusleikkiä lukuisista ikkunoista, päästään vihdon itse asiaan. Täällä pohjoisella pallonpuoliskolla me näemme auringon tavallisesti nousevan idästä ja kulkevan etelän kautta länteen. Tämän tosiasian tietäen talot kannattaa rakentaa siten, että ikkunat avautuvat solbergin reittiä noudattaen. Toisin sanoen ikkunoiden tulisi siis olla läntisellä, eteläisellä ja itäisellä seinustalla, koska pohjoisen suunnasta ei yleensä tule samalla tavalla suoraa valosäteilyä. Tämä järkeily puolestaan johtaa siihen, että kaupungin katusuunnitelman ja kaavoituksen tulisi suosia itä-länsisuuntaista rakentamista.

Ruutukaavassa ilmansuuntia suosiva rakentaminen on periaatteessa mahdollista. Neliönmuotoisilla kortteleilla on tyypillisesti ainakin kolme sivua, jotka osoittavat itään, etelään ja länteen. Pahimmassakin tapauksessa eli tilanteessa, jossa kortteli on 45 asteen kulmassa, vähintään kaksi sivua on idän ja lännen puolella yhden nurkan osoittaessa suoraan etelään. Korttelin pohjoispuolella sen sijaan aurinkoa ei juuri näe. Ilmansuunnat otetaan rakentamisessa toki huomioon, ja esimerkiksi ilmastoinnin suunnittelussa on tärkeää tietää, mistä suunnasta aurinko paistaa mihinkin vuodenaikaan. Koululaisena minua joskus askarrutti, miksi kirkot, kuten esimerkiksi vaikkapa Turun tuomiokirkko, ennen vanhaan yleensä rakennettiin itä-länsisuunnassa. Sijoitteluun ei liity mitään mystiikkaa, vaan kyseessä on puhtaasti käytännöllinen järjestely. Valaistus sisätiloissa ei nimittäin aina ole ollut yhtä itsestäänselvää kuin nykyisillä sähkölampuilla. Muinoin sisätilojen valaistuksessa hyödynnettiin luonnon antimia eli auringonvaloa ja niinpä rakennuksetkin rakennettiin siten, että valo tulvi sisään kaikista mahdollisista aukoista ja ikkunoista. Kaupunkisuunnittelu taitaa kuitenkin olla sen verran ammattimaista ja vuosisatojen aikana pitkälle kehittynyttä, että nämäkin ajatukset on varmasti mietitty useaan otteeseen.