Odottelin tänään bussia vilkkaan tien varrella. Aikataulun mukaan bussin ohitukseen oli vielä aikaa kymmenisen minuuttia, joten käytin odottelun tarkkailemalla ohi ajavia autoja. Yllättävän monessa autossa kuljettaja puhui kännykkäänsä pidellen sitä toisella kädellä korvallaan. Taannoisesta hands-free-pakkolaista ei ollut tietoakaan. Kaiken lisäksi kyseisellä tieosuudella ajettiin kovaa, koska nopeusrajoitus oli poikkeuksellisen korkea. Erikoisimmassa tapauksessa kuljettaja ajoi suurta pakettiautoa ja piteli samalla karttaa ratin päällä silmäillen vuoroin karttaa ja vuoroin liikennettä. Kuskit puhuvat siis edelleen surutta puhelimeen ja pitävät ratista kiinni vain toisella kädellä.

Auto tuntuu tänä päivänä olevan olohuoneen tai työhuoneen jatke. Siellä jatketaan työpaikalle jääneitä töitä, mistä seurauksena on tarkkaavaisuuden ajoittainen herpaantuminen. Seurauksista voimme lukea lehdistä. Toisinaan ikäviä seurauksia voi joutua todistamaan paikan päällä, kuten minulle kävi viime perjantaina, kun olin erään liikenneonnettomuuden silminnäkijä. Hektinen maailman meno pakottaa menevät ihmiset elämään ajan sykkeen tahdissa. Hetkeäkään ei voi olla poissa ajan hermolta, sillä silloin voi jäädä paitsi jostakin omasta mielestään tärkeästä asiasta. Auto tuntuu olevan vain kulkuväline, jota monet kuvittelevat voivansa ajaa pelkällä toisella aivopuoliskollaan. Tämäkin on eräänlaista aivojen moniajoa.