Junamarketti

Junalippujen uudistus ja sen mukanaan tuomat anomaliat ovat puhuttaneet jo jonkin aikaa. Uudistus on edennyt hieman kangerrellen, mutta uusimpien tietojen mukaan VR:n lipunmyynti sujuu taas suunnitellusti. Murheiden alle on kokonaan hautautunut varsinainen uutinen eli uusi hinnoittelualgoritmi. Lippu-uudistus toi mukanaan ennakko-ostajan edun. Mitä aiemmin lipun ostaa, sitä edullisemmin sen saa. Matkalipun voi nyt ostaa jopa kaksi kuukautta etukäteen, jolloin alennuskin on sen mukainen. Toisaalta aina matkasuunnitelmat eivät toteudu ja lippu saattaa jäädä käyttämättä. Silloin olisi mukavaa myydä joutilas matkalippu jollekin toiselle, jolle voisi olla sille käyttöä. Tällaiseen markkinarakoon tamperelainen opiskelija Tuure Pitkänen on toteuttanut mainion Junamarketti.net-sivuston.

Junamarketti on käyttämättömien junalippujen markkinapaikka. Yksittäiset kansalaiset voivat tarjota käyttämättä jääneitä, mutta edelleen voimassa olevia matkalippujaan muiden tarvitsijoiden ostettavaksi. Sivusto ei itse osallistu kaupantekoon vaan toimii teknisenä alustana. Varsinainen kaupanteko jää osapuolten väliseksi toimeksi. Voidaankin sanoa, että Junamarketti saattaa yhteen lipun myyjän ja ostajan. Junamarketti on helppokäyttöinen ja toimii hieman samalla periaatteella kuin VR:n verkkokauppa. Ostaja etsii lipun haluamalleen reitille ja aikavälille ja marketti näyttää haun tulokset. Kätevän tuntuinen palvelu tulee varmasti tarpeeseen, sillä pitkään ennakkoon suunniteltu matka voi joskus jäädä tekemättä ja lippu käyttämättä. Junamarketti on erinomainen esimerkki kekseliäästä ja hyödyllisestä palvelusta, jollaisia tarvitaan enemmänkin. Netin mahdollisuudet ovat kaikkea muuta kuin loppuun käytetyt.

Julkaistu torstaina 29.9.2011 klo 17:26 Sivustot-luokassa avainsanoilla liikenne ja matkailu.

Edellinen
Joukkoliikenteen poikkeukset
Seuraava
Kirje kotoa