Joukkoliikenteen poikkeukset

Bussi numero 22 Harjutorilta tänään varttia yli kahdeksan aamulla jäi saapumatta pysäkille. Kymmenet bussia odottaneet matkustajat kummastelivat, missä auto viipyi, kunnes Kurvista lopulta kaarsi tuttu linja päätepysäkille. Kyseessä oli tosin seuraavan lähdön onnikka, joten kello 8.14 bussi jäi siis välistä pois. Linjuri lähti ajallaan, mutta muutamat matkustajat, minä mukaan lukien, jäivät miettimään, miksi aiempi bussi ei koskaan ilmestynyt aikataulun mukaisesti pysäkille. Unohdin päivän mittaan koko tapauksen, kunnes taas illalla aloin pohtia aamun tapahtumia. Muistin samalla Helsingin joukkoliikenteen mainion Poikkeusinfo-palvelun ja piipahdin katsastamaan palvelutarjontaa.

Kuva
Matti Mattila

Poikkeusinfon etusivu vastasi heti minua askarruttaneeseen kysymykseen. Aamuinen bussivuoro oli peruttu liikenneonnettomuuden vuoksi. Olisinpa muistanut tämän hyödyllisen palvelun aamulla ja tarkastanut tilanteen älykännykkäni selaimella. Olisin voinut vaihtaa liikennevälinettä ja näin olisi säästynyt puoli tuntia työmatkaan kuluneesta ajasta. Illalla rekisteröidyin palveluun, jotta saan jatkossa sähköpostiini ilmoituksen valitsemieni linjojen poikkeuksista. Rekisteröityminen kävi kätevästi, vaikkakin hieman ihmettelin, miksi jouduin avaamaan uuden käyttäjätilin Poikkeusinfo-sivustolle. Palvelu tuntui olevan jotenkin kytköksissä Omat lähdöt -sivuston kanssa tai ainakin linkit veivät minut vuoron perään näiden kahden sivuston väliä. Omat lähdöt -palvelussa minulla oli jo tili ennestään, mutta se ei näyttänyt kelpaavan poikkeusinfon sivuilla.

Helsingin joukkoliikenteellä on erinomaiset ja kattavat palvelut Internetissä. Niiden käyttökelpoisuutta kuitenkin himmentävät lukuisat eri sivustot ja nettiosoitteet. Nämä olisi hyvä koota yhden palvelun ja osoitteen taakse, jolloin niiden käytettävyys paranisi entisestään. Liikennelaitos voisi myös markkinoida enemmän palveluitaan, jotta matkustajat ryhtyisivät käyttämään ja ennen kaikkea muistaisivat käyttää niitä. Tämän aamun värjöttely joukkoliikenteen ongelmista tietämättömänä kolealla pysäkillä muistutti hyödyntämättömistä palveluista, jotka olivat oikeastaan koko ajan käteni ulottuvilla. Jatkossa luulisin olevani valveutuneempi ja pystyn muuttamaan matkasuunnitelmiani joustavasti tilanteen mukaan. Tästä pitää huolen tästä eteenpäin kätevä Poikkeusinfo-palvelu.

Julkaistu keskiviikkona 28.9.2011 klo 19:12 avainsanalla liikenne.

Edellinen
Kulutusasiaa
Seuraava
Junamarketti