Joulun merkit

Kaikenlaiset merkit lähestyvästä joulusta lisääntyvät päivä päivältä. Ensimmäisen joulukalenterin olen jo saanut ja sain sen itse asiassa jo viikko sitten. Tänään sain pari kutsua eri joulutilaisuuksiin. Vapaat ajat alkavat kuitenkin tässä vaiheessa vuotta olla vähissä eikä jokaiseen tilaisuuteen tahdo riittää aikaa. Muitakin merkkejä joulusta on ilmassa. Posti on jälleen tuonut myyntiin perinteiset joulupostimerkit. Joulutervehdyksiin mainiosti sopiva Aattoilta-tarrapostimerkki on arvoltaan 75 senttiä. Ykkösluokan lähetyksiin on myynnissä euron hintainen Jouluaamu-tarrapostimerkki. Kauniit uudet merkit on taiteillut akvarellitekniikalla useista palkituista kirjankuvituksistaan tunnettu Kristina Segercrantz. Oranssinsävyisessä ykkösluokan merkissä tonttu soittaa isoa joulukelloa jalat irti maasta. Sinisävyisessä joulutaksan arvoisessa merkissä tonttutyttö tunnelmoi kynttilänvalossa jouluporon kanssa. Merkeistä voikin aistia aitoa joulusadun tunnelmaa. Joulupostimerkkien graafisesta suunnittelusta vastaa Olavi Hankimo.

Jouluun on aikaa vielä reilusti yli kuukausi. Kauppiaat sen sijaan ovat jo lähtöasemissa joulumarkkinoille. Sesonki pääsee alkuun viimeistään isänpäivän jälkeen, joka sekin on kaupankäynnin vauhdittamiseksi kehitetty pieni juhlapäivä ensi sunnuntaina. Mainontaa hallitsee paraikaa isänpäivän hyödykkeet ja joulumainonta on toistaiseksi ollut vaisua. Joulun merkit ovat siis jo ilmassa ja ne ovat kovin tavanomaiset ja perinteiset.

Julkaistu tiistaina 4.11.2014 klo 18:21.

Edellinen
Purkkiruokaa
Seuraava
Teatterimuseon ilmaislauantait