Jean Michel Jarre - Oxygene

Heitin erään kevätsiivouksen yhteydessä pois läjän musiikkikasetteja. Kasettien nauhat olivat vuosien tai nyt pitäisi jo puhua vuosikymmenten saatossa menettäneet sisältöään siinä määrin, ettei musiikin kuuntelusta tahtonut tulla enää mitään. Kaiuttimista kuului vain joko suhinaa tai etäistä muminaa. Olin joutunut kohtaamaan väistämättömän tosiasian. Avaruuden taustakohina oli tehnyt tehtävänsä ja hiljalleen demagnetisoinut nauhat käyttökelvottomiksi. Ilmiö oli vain ajan kysymys. Tiesin tämän päivän koittavan ennemmin tai myöhemmin. Muutama vuosi sitten tuo pelolla odottamani siivouspäivä sitten aktualisoitui ja jouduin haikeana ja osittain harmissani heittämään kierrätykseen kasettini, joista osa oli saavuttanut jo keräilyharvinaisuuden statuksen.

Jean Michel Jarre: Oxygene

Vuosien mittaan olen kerännyt musiikkikokoelmani uudestaan. Tällä kertaa formaattina on toivon mukaan hieman pidempään kestävä CD-tallenne. Mikään ei tietenkään ole ikuista, mutta tämä on ainakin hyvä yritys. Eräät äänilevyt vain ovat niin erinomaisia, että ne pitää hankkia tavalla tai toisella takaisin levystöön. Olenkin kirjoittanut useaan otteeseen älppäreistä, joita olen hankkinut tuhoutuneiden kasettien tilalle. Viikonloppuna oli sitten vuorossa Jean Michel Jarre ja hänen verraton Oxygene-albuminsa. Levy ilmestyi jo yli 30 vuotta sitten, tarkalleen ottaen vuonna 1976, ja saavutti heti valtavan suosion. Kuulin älppärin ensimmäisen kerran serkkuni luona Pohjanmaalla eräänä hiihtolomana. Ihastuin välittömästi musiikkiin ja luonnollisesti hankin oman kasettini siltä kuulemalta.

Jarren ensimmäinen levytys Oxygene on upeaa modernia musiikkia. Monien ennakkoluulojen perusteella voisi kuvitella koneellisen musiikin olevan lähempänä kakofoniaa kuin taiteellisen katarsiksen synnyttävää elämyksellistä nautintoa. Oxygene on monella tavalla toista maata. Vaikka albumi onkin yksin Jarren soololevy ja täysin elektronisesti esitettyä, on äänite musiikillisesti ja taiteellisesti uskomaton mestariteos. Levyn kuusi sävellystä eli osaa luovat oikeastaan yhden kokonaisuuden. Kappaleet vaihtuvat saumattomasti luoden vaikutelman lähes tunnin mittaisesta sinfoniasta. Salaperäinen ja paikka paikoin mystiseltä kuulostava musiikki johdattaa kuuntelijan mitä mielikuvituksellisimpiin ajatusmaailmoihin. Oxygene on ehdoton hankinta jokaisen musiikinystävän levystöön. Tällaista merkkiteosta ei voi yksinkertaisesti jättää kuuntelematta.

Oxygene

Jean Michel Jarre

  1. Oxygene (Part I)
  2. Oxygene (Part II)
  3. Oxygene (Part III)
  4. Oxygene (Part IV)
  5. Oxygene (Part V)
  6. Oxygene (Part VI)

Julkaistu maanantaina 31.3.2008 klo 18:18 Musiikki-luokassa.

Edellinen
Aggressiivi
Seuraava
Aprillipila