Iorix Suuri

Martin, Jacques: Alix - Iorix Suuri

Alix-sarjakuvasankarin tarinat jatkuvat nyt kolmannessa albumissa Iorix Suuri. Kustantajan albumijärjestyksessä kyseessä on kymmenes seikkailu, joka erikoisesti hyppää pari numeroa taaksepäin, sillä viimeksi ilmestyneen albumin järjestysnumero oli 12. Alixin seikkailut Rooman valtakunnassa sen sijaan ovat täyttä tavaraa riippumatta siitä, missä järjestyksessä niitä julkaistaan. Jacques Martin loi tämän nuoren seikkailijan jo 1940-luvulla, ja ensimmäinen albumi koki päivänvalon Tintin-sarjakuvalehdessä jatko-osina vuosina 1948-49. Vastailmestynyt Iorix Suuri ilmestyi ensimmäisen kerran 1972 alkuperäisellä ranskankielisellä nimellä Iorix le grand.

Alix saa tämänkertaisessa seikkailussa tehtävän Traakian prokonsulilta. Alixin on johdatettava joukko entisiä palkkasotureita takaisin kotikonnuilleen. Näennäisesti harmiton tehtävä on täynnä vaaroja ja uhkaavia tilanteita. Ei riitä, että ulkopuoliset vaarat uhkaavat Alixia ja hänen johtamaansa joukkiota vaan vihamielisyyttä kumpuaa myös ryhmän sisältä. Soturien oma johtaja Iorus saa tarpeekseen Alixin komennosta ja vähäpätöisestä voitosta huumaantuneena kohottaa itsensä lopulta koko joukon kuninkaaksi, Iorix Suureksi. Tarina huipentuu lopulliseen ratkaisuun, jossa paha saa tietysti palkkansa. Taidokkaasti piirrettyä sarjakuvaa on miellyttävää lukea ja katsella ja mielenkiintoinen juoni viihdyttää. Tässä sarjan luoja Martin on onnistunut täydellisesti.

Martin, Jaques

Iorix Suuri

ISBN
9789525769074
Kustantaja
Apollo Kustannus

Julkaistu Fridayna 2.10.2009 klo 19:42 Sarjakuvat-luokassa.

Edellinen
Vaihtoehto keskustalle
Seuraava
Erehdys