Säätila vaihtui eilen lauantaina aamupäivällä nopeasti. Aamulla kirkas auringonpaiste lupaili mukavaa ja lämmintä syyspäivää, mutta tälle vuodenajalle niin tyypillinen tasaisen harmaa pilvikatto ilmestyi taivaalle kuin varkain. Vain muutamassa kymmenessä minuutissa aurinko oli kadonnut ja taivas enteili ennustettua sadetta. Vettä ei kuitenkaan onneksi tullut, ja vietimme rentouttavan lauantai-iltapäivän elokuvissa. Ennakkomainonnan perusteella valitsimme leffaksi toisen maailmasodan aikaisiin melskeihin sijoittuneen draamakomedian.
Quentin Tarantino oli lähestynyt maailmansodan ratkaisua aivan uudesta näkökulmasta. Inglourious Basterds -elokuva oli yksi tämän vuoden parhaimmista näkemistäni elokuvista. Leffa oli taattua Tarantinoa, jossa ei kumarrettu filmiteollisuuden perinteisiä sovinnaisuuksia vaan asiat esitettiin elokuvan otsikointia myöten niiden oikeilla nimillä. Filmin nimi on suomennettu sanatarkasti Kunniattomat paskiaiset -nimellä. Lipunmyyntipisteen takana virkaillut nuorempi naishenkilö ei kuitenkaan halunnut ymmärrettävästä syystä käyttää suomennettua otsikkoa vaan palveli meitä mieluummin alkuperäisellä englanninkielisellä nimellä. Kieltämättä suomennos on ehkä vähän liian suora, mutta kuvastaa samalla kielen arkipäiväistymistä. Olen itsekin vältellyt leffan suomenkielisen nimen käyttöä ja tyytynyt joko alkuperäiseen asuun tai sitten olen käyttänyt noista nimen viittaamista hulttioista mukailtua bastardi-sanaa.
Elokuva oli aivan sanoinkuvaamattoman hyvä. Siinä toimi käytännöllisesti kaikki. Näyttelijäsuoritukset, juoni, lavastus ja ohjaus olivat kaikki viiden tähden suorituksia. Tarantino oli kyennyt vangitsemaan autenttisen natsi-Saksan ilmapiirin. Puvustus noudatti viimeistä neulanpistoa myöten alkuperäisiä esikuviaan. Parasta leffassa olivat kuitenkin uskomattoman ammattitaitoiset näyttelijät.
Toisesta maailmansodasta kun syntyy keskustelua, pitää muistaa sotineiden osapuolten erilaiset kulttuurit ja ennen kaikkea eri kielet. Englanti, ranska, saksa, venäjä ja italia muita Euroopan valtakieliä unohtamatta kuvaavat, miten monen valtakunnan kohtaloon toinen maailmansota vaikutti. Tarantino ei ole oikaissut siinä, missä monet amerikkalaiset elokuvantekijät menevät sieltä, missä aita on matalin. Vaivoja säästämättä dialogit käytiin joko ranskaksi tai saksaksi tai englanniksi. Juuri tällainen originaalisuus tekee Tarantinon elokuvista omaan luokkaansa kuuluvia.
Kun Tarantinon elokuvista on kysymys, katsoja voi olettaa näkevänsä rohkeita otoksia ja hätkähdyttäviä ohjauksia. Kunniattomat bastardit ei petä vannoutuneita Tarantino-faneja tälläkään kertaa. Taiteellisten kuvakulmien lisäksi leffassa on kosolti teatraalisia suorituksia ja tarantinomaista suorasukaisuutta. Otsanahan viiltely, pesäpallomailalla mukilointi ja konekiväärin laulu oli kuvattu juuri niin, kuin sota oli ne aikoinaan esittänyt sen aikaiselle kenttäyleisölle. Monet tuosta yleisöstä eivät koskaan selviytyneet kertomaan näkemästään jälkipolville, ja taiteilijan vapaus olikin päässyt filmissä valloilleen. Toinen maailmansota sai nimittäin Tarantinon käsissä vaihtoehtoisen lopun, jonka olisi tosin suonut tapahtuneen jo paljon aikaisemmin.
Tämä raina lukeutui jonkinlaisen kauhukomediadraaman genreen, jossa oli aineksia jopa pienimuotoiseen dokumentaariin. Quentin Tarantinon uusin mestariteos Inglourious Basterds ansaitsi varauksetta viisi tähteäni. Näin hyvää elokuvaa en ole nähnyt pitkään aikaan.